Blogi

Näytetään blogin kirjoitukset, joissa aiheena on seurustelu.

Vapaus, vastuu ja velvollisuus  1

Arjessa tasapainoista ja rauhallista. Tuttua turvallista elämää ja ajan ilmiöiden pohdintaa työpaikalla, pubissa, kaupan kassalla ja sosiaalisessa mediassa.

Työelämän kulisseissa kuitenkin kuohuu... on ristivetoa, mutta myös valtavaa yhteiseen hiillokseen puhaltamisen tahtoa. Kun vain osaisin omassa roolissani sopivasti säännöstellä padotun innostuksen aikaansaannosten uomaan niin, ettei liian suuri määrä intoa huuhtoisi murtuvan padon lailla mennessään sellaista, mitä ei ollut virran vietäväksi, pois huuhdottavaksi, tarkoitettu.

Entä sitten, kun yksi projekti päättyy, tavoite täyttyy tai ilmaantuu uusi haaste? Kaipuuni vetää varmasti merelle, tuntemattomaan erämaahan tai jokireiteille ja koskien pauhuihin etsimään jotain uutta. Työkö ohjaa, vetää mukanaan tuntemattomille seuduille? Vai onko ankkuri jo ottanut pohjakosketuksen sitoen minua kotisatamaan, josta enää vain retkeilen?

Alkaa tuntua siltä, että kotisatama on löytynyt, mutta seikkailumieli silti elää. Seikkailuretkiä on siis edelleen tarpeen tehdä, mutta niin, että ankkuriketju omaan kotisatamaan, Tammerkosken kuohujen suvantoihin, ei enää katkea.

"Intohimon
ja hyvien pöytätapojen jälkeen
on elämässä tärkeintä tyhjyys.
Että aina jättää itsessään
yhden huoneen vapaaksi,
että vielä mahtuu.
Maiskuttamisen jälkeen
ihminen vihaa eniten ahtautta,
ei siedä ihmisen mieli siskonpetiä.
Tahtoo tilaa, tyhjyyttä, tuulta."

"Mutta jos vapaus on sitä,
ettei ole kenestäkään ihmisestä riippuvainen,
kehenkään sydänjuurisidottu,
kenenkään toveri kyyneleitä myöten,
tulkaa ja vangitkaa minut,
silloin minä en halua olla vapaa."


Sanojen merkillisyys  1

Taas on tullut todistetuksi, että sanat voidaan ymmärtää kovin eri tavalla. Kun ihmiset ovat vieraampia toisilleen pitäisi keskusteluissa käyttää aikaa myös sanojen merkitysten avaamiseen. Ihmisten ollessa tutumpia ja tuntiessaan toistensa taustoja, sanat liittävät puhujan sanoman myös aikaisempiin keskusteluihin. En kuule tutulta ihmiseltä vain yhtä sanomaa, vaan liitän asian aina ihmiseen siinä kokonaiskuvassa, joka minulla hänestä on.

Kun viikonlopun aikana parisuhteiden ja lasten kasvatuksen pohdintojen lomassa puhuttiin myös nettideittailusta, kaverini olivat kummissaan kun minä olen ilmoitukseeni laittanut seikkailun haku. Heidän mielestään en ole seikkailija. Vasta käytyämme erilaisia vaihtoehtoja ja niiden erilaisia merkityksiä läpi, suostuivat kaverini ymmärtämään valintani.

Minä en koe seikkailua vain seksin etsimisenä Minulle seikkailu tarkoittaa uuden ihmisen kohtaamista ja molemminpuolista tutustumista. Seikkailu voi loppua lyhyeen, jos persoonat eivät kohtaa, tai seikkailu voi jatkua pitkään ja tutustumisen myötä seikkailusta tulee pysyvä ihmissuhde jollakin tasolla. Suhteessa voi olla seksiä, se voi olla keskutelutarpeeseen perustuvaa tai yhteistä harrastamista.

Tositarkoituksella hakemisessa on minun mielestäni totinen meininki. Vaikka tiedän hyvin tositarkoitukseenkin tarvittvan tutustumista, eikä ensimmäiset viestit ja kohtaamiset tarkoita, että tässä sitä nyt ollaan yhdessä tositarkoituksella ja eletään parisuhdearkea. Seikkailu antaa mahdollisuuden luoda suhteita avoimemmin ilman ennakolta asetettua tavoiteellista tulosta. Jos tositarkoituksella haetaan suhdetta, niin hyvä ystävyys voi jäädä toteutumatta, hyvälle seksille ei anneta tilaa tai muuten virkistävät tuokiot jäävät toteutumatta, kun toinen ihminen ole sellainen, jonka kanssa sitä arkea haluaisi ihan tositarkoituksella jakaa.

Seikkailu on myös enemmän kuin etsintäkuulutus. Minusta etsintäkuulutuksella haetaan kohdetta. Seikkailuun lähdetään yhdessä ja parisuhdeseikkailun onnistumisen lähtökohta on, että molemmat ovat seikkailumielellä mukana ja asioista aloitetaan puhumalla, kohtaamalla läsnäolevina ihmisinä.

Jatkan edelleen seikkailijana.