Blogi

Edellinen

Kevatta keikkuen  1

Tuntuu vahan samalta kuin joskus Neuvostoliiton aikaan itablokissa, kun keskuslammitys kaannettiin pois paalta maaliskuun lopussa oli ulkona lamminta tai ei. Kuitenkin maantieteellinen sijaintini on kohtuullisen lahella Euroopan lansireunaa, Lontoon kupeessa siis edelleen.

Toimistolla aamulla raikas keli, kylmepaa kuin ulkona. Pysyypa freesina, sitten takki tiukemmin kiinni ja hanskat takaisin kasiin. Kylla kymmensormijarjestelmalla parjaa aina.

Onni on lammin kamppa ja noutoruoka. Hyvat viikonloput.


Putkimies  1

Ehkä. Vihdoinkin putkimies ilmestyi asentamaan boileria. Tästä voi vielä tulla lämmin kämppä.

Todellakin on oikein putki-mies, ei millään osannut tulla annettuun osoitteeseen hakemaan avaimia vaan väkisin kurvasi saman firman toiseen konttoriin. Hyvää päivää, vartin venasin hemmoa pihalla ennen kuin hänelle kirkastui, että oli väärässä paikassa.

Onko niin, että mies edelleen luulee tietävänsä paremmin, kun asiakkaana on nainen? Taksikuski kurvaa jo mainitun konttorin pihaan, vaikka minä istun takapenkillä ja kovaan ääneen toistan osoiteen, johon olen menossa.

Voin ihan ilman yllytystä kertoa, että olen siltä seisomalta vaihtanut huoltoasemaa, kun ensimmäisen kerran mekaanikolta lipsahtaa voi-pikku-rouva-äänellä joku kommentti. Tiedättehän arvon kanssasisaret tuon äänensävyn, jolla annetaan ymmärtää, että sinä et todellakaan voi ymmärtää tätä asiaa, kun olet nainen.

Minulla niinkin miehinen pätevyys takataskussa kuin sähköasennus. Sattumoisin olen myös insinööri ja ansaitsen elantoni varsin miehisessä ympäristössä. Siksi ehkä reakoin niin voimakkaasti näihin tilanteisiin. Miten se ymmärrys voi mitenkään liittyä siihen, mitä jalkojen välissä on? Eikö kysymys olekaan siitä, mitä on korvien välissä?


Flunssaa, nuotioita ja paukuttelua  1

Peiton alla pimeessä mukavaa kattella naapureiden paukuttelua. Kai tämä on sitä nuotioiden ja ilotulitteiden aikaa, vaikka Guy Fawkes Night onkin virallisesti viides päivä marraskuuta.

Mieluummin kuin peiton alla pöpinä, ei kun pipinä, olisinkin jossain muutaman mukavan tyypin kanssa nuotiota polttelemassa ja vaikkapa hehkuviiniä nauttimassa. Vaivansa kullakin.

Kynttilöitä poltellessa.



Ihana aamu  1

Sumuista ja viileähköä. Töihin, kun puoliso ja kaksi suomi-vierasta jäi vielä vällyjen väliin.

Ainakin viikko lähtee hitaasti liikkeelle, kun Outlook ei käynnisty. Kun ei saa tietoa verkon ongelmista, ei voi aloittaa tutkimista ja korjaamistakaan. Juu, oikein arvattu, koneeseen asennettiin viime viikolla Win7.

Tein ongelmailmoituksen IT palveluun talon verkossa ja automaattisen ilmoituksen heti perään, että saat sähköposti vahvistuksen, että ilmoituksesi on otettu vastaa. Voi elämä!

Nyt sitten istun joko kädet ristissä tai kirjoitan tätä blogia. Naamakirjan päivityksiä ei ollut tänä maanantaina montakaan.

Hyvää viikon alkua vaan teillekin!


Pitkä aika, ei merta  4

Muuto Britteihin takaisin tapahtui ennen olympialaisia ja kotikin taas perustettu likelle Lontoota.

Uusia tuttavuuksista mainittakoon pre-paid sähkö. Kämppä kiva, mutta pikkuhiljaa alkais kaivata sitä lämmintä vettä sekä keskuslämmitystä.

Huoltofirman maksut jääneet monilta maksamatta ja siksi ei lämmintä heru, kenellekään.

Mulla on sähkösuihku ja pieni boileri keittiössä, joten sen puolesta pärjäilen. Lisälämmintä saa siirreltävillä lämmittimillä. Tämä kaikki sitten nostaa vuorostaan sähkönkulutusta.

Turha kuvitella mitään vuokran alennusta. Kun edes jaksaisi ajatella kämpän vaihtoa, vaan kun ei.

Autoon on murtauduttu vasta kaksi kertaa ja seuraavien hommaa helpottaa ovessa luokon vieressä oleva reikä. Jättäiskö seuraavaksi avaimet oveen, että viittisivät ajaa sen jonnekin poltettavaksi?


Nukuttu ja raahattu  1

Joulun jälkeen ensimmäinen kunnolla nukuttu yö takana! Elämä voittaa!

Unen olemattomaan määräänkin tottuu jollain asteella, mutta kyllä mulla vaan olo tuppaa olemaan niin kuin olisi pienessä humalassa kaiken aikaa.

Kämppä briteissä tyhjennetty, enimmät tavarat kuormattu varastoon ja auto turvalliselle parkkipaikalle. Lennolla mukana neljä matkalaukkua, viisi tietsikkaa ja keyboard.

Osuin taas lentelmään myrskyisen tuulen päivänä, joten matka Bristolista Helsinkiin alkoi yhdeksältä aamulla ja päättyi seuraavana yönä noin kello kaksi. Lentoaikaa tästä noin kaksi ja puoli tuntia. Runsaasti matkaavana siunasin lentomaileilla hankittua etukorttia, joten pääsin lounge'ihin kamppeineni.

Mitähän näen ensikerralla?


Matkalaukut ja kaikki samassa paikassa  1

Niin siinä sitten kävi. Ehdin Helsinkiin seuraavana päivänä, mutta matkalaukulta matka kesti vielä reippaat puoli vuorokautta. Ihmeellinen on tämä maailma.

Voi kun olis totta jo "Scotty, beam me up!".

Noo nyt ollaan jo takaisin kakkoskodissa ja työsopimuskin lähenee loppuaan, muutama viikko jäljellä.

Mihin ihmeeseen tungen taas kaiken ton roinan, jota on kerääntynyt nurkat täyteen?



Edellinen