Mä olin eile pikkäst aikaa koko päivä kotona. Tai siis tein lenkkii välil ja noi, mut enimmite olin yksi kotona. Pikkäst aikaa mä katton ympärilleni oikeesti ja se massiivine masennus mis on oltu näky niiku hohtovalastuna silmii. Ku lakkaa välittämäst ni ei ees nää.
Joo, näkymä oli [I]masentava[/I] seki. Kaks vaihtoehtoo: joko tajuu ettei sille voi tehä muuta ku räjäyttää tai polttaa ja alistuu tai sit hankkii jostai innokkaa kotiavustaja mikä lapioi koko paska ulos ja pesee paikat. Mä päätin yrittää kolmatta skenee: et jos joka päivä käyttäs sillai varovasesti pual tuntii siivoomisee/järjestelyy/tm ni ehkä, ehkä jonai päivänä paikat ois korjos. Pual tuntii on aika mikä viä ei ala ahistaa nii ku enempi alkas, mut toisaalta siin voi jo saa jotai tehtyy oikeesti ku kysees on kuiteski piänempualine kaksio.
Tänää mä oon siis heittäny ulos jätepaperit ja roskat, tiskannu ja viäny hulkkuvii kamoja vinttii. Ehkä se alkas siit.
Mä tarttisin hyvä aviourokse siivoo. Satunnasist ei tuu ku lisää sotketta.