Kiitollisuudest

Mä oon selkeesti pahasti addiktoitunu suklaasee ja tän tarttee olla kyl eka kerta ikinä. Tää on Fasu tuatteit ja pääl lukee Dark Chocolate 47 % with Lemon Peel and a dash of Black Pepper. Mä en tajuu mihi tää kolahtaa mun aivokuares mut kolahtaapaha vaa. Eikä se oo ees kunnolla tummaa. Hmph! Mut yks juttu tässon mikä pelastaa ja se lukee siä kakkospualel: 33 g. Siis sitähä ois saattanu hurahtaa johki sellasee mitä myydää 200 g levynä ja sit vetelis sellasii naamarii… Tsiiz.

Mä joskus penikkana luin Isä Camillo -kirjoi ja siä Kristus opetti IC:lle kui kuuluu kiittää. Mä en muuta muista niist kirjost niikää mut tää jäi miälee. Siis: jos jää saapas kii raiteesee ku juna on tulos (vrt. Paistetut vihreet tomaatit, alkukohtaus) ekkä ehdi saa ittees irti – ja sit se juna meneeki viärest raidetta pikki ohi ja halleluja! sä oot pelastettu! ni nyt ei pidä kiittää siit et se juna meni viärest raidetta kerta se oli jo ratahallinnos aikoi sit päätetty ja vaihdemiäs hoitaa hommasa tunnollisesti (nykysemmi tiatsikka) vaa tulee kiittää siit et se oma saapas ei jääny kii sinne toisee raiteesee… Okei? Eli pitäsköhä mun nyt tuntee hyvää miält ja olla erittäiki kiitolline siit, etten sattunu addiktoituu marabou hasselnöttii tj kerta tähä kokoasiaa ennois piiklekohtasesti voinu mitekää vaikuttaa?