Piänuutine

Uros on saanu terapiaa ja sille on ilmenny todennäköne syy siihe miks se aikonaa otti ja rakastu muhu. Kuulemma se oli sijastoiminto. Vittu. Sen piti oikeesti ettii itteesä mut se ei ollu oivaltanu sitä sillo viä ja nii ku mä satun kohalle ni se ettiki mut muuttamaa elämääsä. Paitsi ku se ei sit muuttunu riittävästi niist kohdist ku ois tarvinnu ni sit sil tuli tää oivallus ittesä löytämisestä (ja sivumenne, eijo kuulemma viä löytyny ja jos multa kysytte ni todnäk ei ikinä löydykää, mut mähä oon ollu väärässä helvetimmonta kertaa enneki) ja sit ku se oli siis saanu tän todellise ja oikee oivallukse siitä mitä se tarttee ni se ei siis enää tarvinnu mua.

Se siis tärväs mun elämä iha vaa vahingos. Se ois voinu helvetti retkahtaa kenee vaa ku osu hollille mut mun paskalla mäihällä se olin mä. Se ois voinu olla joku vahvempi ku ois vaa kohauttanu harteitaa mut vittu se olin mä ja mä menin palasiks.

Se ei pyytäny anteeks.

Tää on nii mun elämää. Se kerta ku mä kuvittelen et vihdonki joku oikeesti rakastaa mua ni se on vaa satunnane sijastoiminto. Miks vitussa mä edes kuvittelen mitää? Mä enno ikinä saanu tält elämältä mitää ku keskisormee. Sen viimine källi on et se pihtaa kualemaaki. Mä saan takuulla oottaa sitäki joku 60 vuatta viä.

Mut nytpähä tiän.

Kirjoitettaessa soi Helsingin Varuskuntasoittokunta: Narvan marssi