Putkintoo

Ku mä heräsin aamul ni mulloli ihmeellise levänny olo, niska kyl vähä jumis mut muute niiku tosi sillai jees et mä tunnustelin sitä oloo hetke aikaa siin enne ku rupesin kattoo kelloo. Vittu se fiilistely loppu just siihe. Mä olin unohtanu virittää vekkari soittaa ja koisunu likemmäs tunni liikaa. Ja tää oli siis se aamu ku mulloli tutkinno alotushaastattelu.

Erityse hianoo.

Eli myähästyn töist ja lukasin meilit ja keräsin kainaloo ne kamat ku mun piti viä sinne haastatteluu ja ryntäsin motarille. Iha sama, eipä ehtiny hermostuu.

Sit mä istun venttaas sinne haastatteluu ku edelline uhri oli viä sisäl ja tuli oivallus et hahaa, jätimpä sit onnellisesti kaikki kamat piiklemopiili takapiitalle parkkikselle. Vittu joo, tää kertooki kaike oleellise aivotoiminnast siin kohtaa. Ja ei ku takas ulos. Iha sama, eipä mua kukaa kaivannu. Koko homma oli pual tuntii jäles aikataulust siin kohtaa ku mä pääsin sisää. Mä ehdin hermostuu 210 %.

Ja sanosinks et haastattelu on must aika miato sana sille kuulustelulle mikä se tilasuus oli. Välil mä ymmärsin mitä ne halus kuulla ja välil mä olin nii pihakoiraa, nii pihakoiraa. Pari ilmestä mokaa mun käskettii korjaa ja joku uus tyä pitäs nyt keksii enkä mä tarkkaa tiä mitä vittuu ne oikeesti haluu viä nähä.

Mun jälkee se kuvio oli jo tunni myähäs aikataulust.

Mä olin iha täys kaikkee adrenaliinii ja tiäs mitä ja totaaliylikiarrokses koko piski viä iltapäiväl ja erityse liikenneturvalline siis tottakai. Mä oisin tarvinnu tentijjälkeskalja jonku sama kuulustelu uhri kans, sellase kunnollise evaluaatiolasillise ettois rauhottunu. Vitut, kokista ja teetä vaa. Maailma on joskus niiiiii vääri.