Sokot

Lyhyestä virsu kaunis: eijo heilaa helluntaina – tai josson ni se on sit jostai puuntakaa, tää täniltane se eijo. Okei se eijollu kirvesmurhaaja-raiskaaja (ilmesestikkää) eikä se ollu erityse siätämätönkää nimenomaa muttei se kyl eritysesti mitää muutakaa ollu. Eikä ainaskaa mikää mäts meid in heven. Kais se on hyvä nii, oma sänky paras sänky ja huame on koulupäiväki viä.

Vittu se oli satakuntalane. Niid tu sei moor?

Okei, on olees sellane juaru et mä oisin kotosi Noormarku Lassilast muttei se oo totta. Sekää eijo totta et mä olisin Luvia Miss Märkä-T-Paita viime vuasituhannelt. Mut mullon mummiäst siltiki jonkullane tatsi satakuntalasee uroksee ja toi oli tyyppikappale. Vittu mä kiskon kiskomalla siit irti joka helveti sana mitä me puhuttii – se ois hyvi voinu istuu hännällää viistoist minsaa ja vaa katella pilvii. Okei, pilvie kattelemises eijo mitää pahaa sinäsä mut helvetti jos tyyppi haluu muka tutustuu ni se on vitu huano skene et olla öllöttää ku pitäs niiku vähä ees puhuukki. Ja se mitä se puhu ni se vältti just tarkkaa sanoost mitää ittestää niiku.

Niiku näi:
Piiklis: Mitä sä niiku muuta teet ku sokkotreffaat viarait narttui?
Uros: Ei tuttui voi sokkotreffaa.
P: No joo ei, mut siis…?
U: Kaikki on viarait alkuusa, ei sitä voi niiku loikkaa keskelle tuttavuutta.
P: … nii-i.

Sitäpais silleijollu ruskeit silmii. Se sestä.