Vihaa

Ilmesesti mun jumppakuuri eijo iha toiveajatteluu kerta ärsyyntyneit ja suarastaa kipeit kohtii alkaa olla ympäri kroppaa. Ilmesesti siis kummiski on olemas jokkut ns lihakset vaiks ei uskos viimeaikase elämise jäljilt. Ilmesesti loppuviikost voi alkaa lisää sarjoi jahka tää tänhetkine järkytys tasaantuu lihois. Tänää mä kuiteski sain muutamat liikkeet punnerrettuu lähinnä vaa viha voimalla.

Ja vihaa mulla riittää punttehi ja kuminauhohi. Nimittäi ku oppii rakastaa 200 % ni oppii kans vihaa täysillä ja vittu täs ei enää elätellä mitää 5 % kevyttunteita. Mä tiän et nii kaua ku mä vihaan ni se tarkottaa et mä en pääse eroo siit uroksest. Ja mä vihaan nii kaua ku se suastuu selvittää ne asiat ku meil on keske ja sejjälkee mä voin alkaa parantuu, mut helvetti ku sil eijo munaa siihe selvittämisee.

Mä ymmärrän et se on tyytyväne elämääsä ja et sil on kaikki OK ja ongelmat on siis vaa mulla mut helvetti ku mä en voi tajuu et mite eijo sevvertaa säälii tai armeliasuutta et vitut välittää toise miälenterveydest. Ku se ei maksas sille mitää. Mite voi olla joku nii saita? Ja vallanki sellaselle ketä on sentää ees joskus rakastanu? Mä en voi tajuu. Mua hävettäis.

Mä oon koittanu antaa sille mahdollisuutta valehdella mulle puhelimes tai sanoo ikävii totuuksii meilis mut ei irtoo… eli vaikeemma kautta: vittu mun on pakko mennä sen reviirille ja nyhtää ne vastaukset siit. Ja päin naamaa sen on kuiteski taas vaikeempi valehdella tai sanoo niiku asiat on.

Kirjoitettaessa soi Kristiina Halkola: Laulu kuolleesta rakastetusta