Jyrki !

  • Toni

Satuin tänään katsomaan tv:stä "Viihteen 50" ohjelmaa ja sieltä osan missä muisteltiin Jyrki-ohjelmaa ja jyrkiläisiä. Itsekin katsoin todella usein Jyrkiä silloin kun sitä tuli ja pysyin näin varsin hyvin kärryillä mitä musiikkimaailmassa aina tapahtui. Muistan varsin hyvin muutaman haastattelun about kymmenisen vuoden takaa missä esim. muuan Ville Valo ilmestyi ihmisten tietoisuuteen. Muistan myös Kotiteollisuuden haastiksen Jyrkistä jossa herra Hynyseltä puuttui vielä tukka päästä, silloin taidettiin ottaa vasta ensi askelia kohti nykyistä suosiota. Muistan kuinka Hynynen sanoi siinä että ei ole vaikea tehdä synkkäsanaisia tekstejä kun katsoo vähän ympärilleen. Taitaa ukko olla kasvanut jossain mielessä positiivisempaan suuntaan.. tai ehkä se musiikki on toiminut aina terapiana samalla ja moiset lausunnot kuuluneet enemmänkin imagoon !? Apulanta taas ehti taatusti nousta paljonkin Jyrkin tuoman mediahuomion ansiosta noina aikoina suuren yleisönkin suosioon. Mielestäni Jyrki oli mielenkiintoinen ohjelma ja antoi paljon näkyvyyttä siellä esiintyneille bändeille !

Niin Jyrkin kautta mediapersoonia on kasvanut vielä muitakin kuin pelkkiä muusikkoja. Jyrkin entisistä toimittajista Joonas Hytönen on etenkin saanut paljon huomiota osakseen omien talk show ohjelmiensa myötä myöhemmin. Katja Ståhl on tietääkseni musiikissa hyvinkin monellakin tavalla yhä mukana & tv:ssäkin näyttäisi yhä olevan, ainakin Talentissa tuomaroimassa. Minna Otavainen & Olli Oikarinen olivat mielestäni etenkin myös hyviä juontajia. Heidän nykyjutuistaan en niin tiedä mutta ovatpahan jääneet ainakin mieleen tuon ohjelman tienoilta.

3 kommenttia

Valandil

28.11.2007 23:38

Se välillä seassa häsläävä tuottaja oli aika hassu tyyppi siinä Jyrkissä.:))

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Valandil

29.11.2007 01:46

Juuh, Antti "Pizza" Pekkarinen se oli. Pelkäksi Pizza Pekkariseksi sitä kyllä vaan sanottiin Jyrkissä. Samoihin aikoihin oli se yks parivaljakko, ne kaksi tyyppiä jotka teki musaa. Suomalaisia tyyppejä, mutta oudot lempinimet, voi kun muistais niiden nimet.

Blogistani vielä että, joku irvileuka puhui joskus lopun alusta kun vielä vanhaa nickee käytin, niin ajattelin laittaa sitten oikein sen ilmauksen piloillani siihen blogiini.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
7 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 11:10

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus