Unelmien tiellä

Unelmien tiellä -seikkailu päättyi onnistuneesti viime viikonloppuna. Ankaran loppukirin ansiosta ylsimme 1000 unelmakortin tavoitteeseemme. Yksi vaihe päättyi, toinen alkaa. Reilun 20 päivän jälkeen minun on taas aika matkustaa yksin.
Istun nyt hotellihuoneessani Masqatissa, Omanin pääkaupungissa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin laskeutunut näillä hetkillä Nepaliin, mutta myöhästyneen ensimmäisen lennon takia en ehtinyt seuraavaan koneeseen. Korvaava jatkoyhteys lähtee huomenna. Sitä ennen ehdin hieman levätä ja koota ajatuksiani.
Olen tottunut reissaamaan itsekseni. Kaikki yhteismatkani kavereiden kanssa eivät ole sujuneet ongelmitta. Sen takia pelkäsin etukäteen, miten kahdenkymmenen päivän yhteiselo Ollin kanssa onnistuisi. Tulisiko riitoja, tyssäisikö matka välirikkoon? Jälkikäteen voin iloita, että kaikki sujui hyvin. Suorastaan yllättävän hyvin. Suuremmilta kiistoilta vältyttiin ja alkutotuttelun jälkeen kahden kulkijan kimppamatkustus osoitti etunsa.
Synergiaa seikkailuun
Ensimmäiset kimppakulkemisen hyödyt nähtiin jo pakkaillessa. Teipin ja kynsisaksien kaltaisia perustarvikkeita on turha ottaa tuplana mukaan, kun yhdestä riittää molemmille. Vieläkin tosin ihmettelen, miksi minä olin pakannut kamman ja shampoon mukaan, mutta reuhkaletti Olli ei.
Raha-asiat hoiti yleensä toinen molempien puolesta. Lainoista pidettiin tarkkaa kirjaa. Maksajaksi valikoitui joko se, jolla oli mammonaa helpommin mukana tai se, joka oli toiselle pahemmin veloissa. Matkan päätteeksi olin Ollille auki pari sataa, Olli minulle joitain kymmeniä tuhansia. Harmi vain, että rahayksikkö oli eri – kurssimuunnosten jälkeen jouduin jälleen maksumieheksi.
Ylimääräisestä silmä- tai käsiparista ei ole tien päällä muutenkaan haittaa. Suunnistaminen vieraassa ympäristössä on paljon helpompaa, kun opasteita tähystelee kaksi ihmistä. Raskasta rinkkaakaan ei tarvitse erikseen laskea selästä jokaisen pikkuesineen takia, kun penkomiset voi hoitaa kaveri.
Kimppakyydin keskitie
On myös muistettava, ettei kimppamatkustuksen tarvitse merkitä jatkuvaa yhdessäoloa. Samaa naamaa ei ole pakko tuijotella päivästä toiseen, vaan muu seura on aina tervetullutta vaihtelua. Ainakin minulle sopi hyvin, että Unelmien tiellä -projektin loppupuolella kuljimme molemmat paljon omilla teillämme.
Parhaimmillaan porukassa reissaaminen on paljon huolettomampaa ja helpompaa kuin yksinäinen reppureissaaminen. Se kuitenkin vaatii, että matkaajien keskinäinen kommunikointi pelaa. Kuten muunkin yhteiselon, myös kimppamatkustelun onnistuminen vaatii osallistuvaa otetta kaikilta osapuolilta.

Arimo: Morjensta ihmiset.
Olli: Moro moro.
Arimo: Myö ollaan Arimo ja Olli ja meillä on tällainen projekti kuin Unelmien tiellä.
Olli: Mä olen Olli Lukkari, täytin 23. Olen opiskellut Jyväskylässä pari vuotta opiskelijaksi, mutta nyt on menossa välivuosi. Olen nimennyt käyntikortissani itseni dream artistiksi eli kerään unelmia ja järjestän niistä näyttelyitä. Muihin kiinnostuksen kohteisiin kuuluvat pianonsoitto, lukeminen, kirjoittaminen ja parkour. Olen aika sosiaalinen kaveri ja tykkään tutustua ihmisiin.
Arimo: Ja mie olen Arimo Kerkelä, 21-vuotias psykologian opiskelija ja vapaa toimittaja. Syntyjäni Lappeenrannasta, mutta nyttemmin olen asettunut Jyväskylään. Voisin kuvailla itseäni ikuiseksi optimistiksi. Kuljen positiivisella asenteella ja vaikka vastoinkäymisiä sattuisi, niin se on virkistävää vaihtelua. Vapaa-aika pyörii pitkälti kirjoittamisen ympärillä, mutta aiemmin harrastuksiin on kuulunut mm. kalpamiekkailua ja kestävyysjuoksua.
Olli: Unelmien tiellä on puolestaan meidän yhteinen projekti. Reissaamme 20 päivää Euroopassa, meillä on mukana tuhat postikorttia ja pyydämme tuhatta ihmistä kirjoittamaan unelmansa näille korteille.

Arimo: Seikkailun slogan on ”2 miestä, 20 päivää, 1000 unelmaa”. Matka alkoi 10. kesäkuuta ja kestää kuun loppuun. Hommaa voi seurata meidän nettisivulla, Facebookissa ja täällä Cityssä. Jälkikäteen matkasta editoidaan vielä dokumentti.
Olli: Unelmien tiellä on jatkoa Post Our Dreams -blogilleni johon kerätään unelmia ympäri maailmaa.
Arimo: Totta. Alkujaan tutustuttiinkin tämän unelmienkeruun merkeissä, kun Olli pyysi myös miuta täyttämään unelmakortin ja sitä kautta alettiin jutella enemmänkin.
Olli: Joo, kävin viime syksynä yliopiston piknikillä keräämässä viimeisiltä paikalla olijoilta unelmia. Tuon kohtaamisen kautta ollaan päädytty samaan laivaan.
Arimo: Ja ollaan muuten ihan konkreettisesti samassa laivassa. Ollaan tätä juttua tehdessä matkalla Turusta Tukholmaan ensimmäisenä reissupäivänä. Pitäisikö nyt kertoa miksi me tätä projektia tehdään? Mikä on Unelmien tiellä -matkan tarkoitus?

Olli: Me halutaan inspiroida ihmisiä toteuttamaan ja miettimään omia unelmiaan. Moni ei ikinä kunnolla mieti ja moni pelkää. Meillä on siis itsellä se pohja, että me ollaan kaksi opiskelijaa. Me ei olla mitään Richard Bransoneita tai maailman varakkaimpia ihmisiä...
Arimo: Vielä.
Olli: ...vielä. Me ollaan vain pari opiskelijaa, mutta silti ollaan saatu tähän yhteistyötahoja mukaan ja päätetään tehdä dokumentti ihan nollapohjalta. Just tällaista inspiroivaa ruohonjuuritason meininkiä johon me halutaan kannustaa ihmisiä.
Arimo: Juuri näin. Tänne Cityn blogiin tulee siis anekdootteja matkan varrelta, yksittäisiä kertomuksia ja tarinoita kimppamatkustelun ihanuudesta. Tai mitä yhteiselomme tuleekaan olemaan.
Olli: Matkaseuran yksipuolisuudesta? Varmasti tulette kuulemaan mielenkiintoisista tarinoista ja kohtaamisista ihmisten kanssa. Se voidaan melkeinpä luvata.

Unelmien tiellä -matkan kotisivut ja Facebook.