Oma kiitollisuushaaste. Osa 3/10

  • Kimmo Rasila
Halkojen hakkauksessa hermot lepää.
Halkojen hakkauksessa hermot lepää.

Jahas, se olis sitten niinkuin kolmas päivä meneillään tässä taas kerran varsin hassussa haasteessani. No ainakin vielä näitä kiitollisuuden aiheita tipahtelaa tasaiseen tahtiin, mutta toisaalta jo ehdin tälle päivää murehtimaan sitä onnistunko pinnistelemättä löytämään näitä niin paljoa kuin alunperin uhkasin. Aika näyttää, mutta itse asiaan:

21: Takkatuli. Kuten ylläolevasta halkokasasta voinee päätellä, meillä on kodissamme takka, johon kun kylmänä talvi-iltana virittää tulet, niin pitää olla melkoisen kyyninen ihminen ellei tuota katsellessa edes hetken aikaa löydä kiitollisuuden tunnetta.

22: Elämän vaikeudet. Niin hassulta kuin se taas kerran voi vaikuttaakin, olen oikeasti kiitollinen kaikista niistä haasteista, joita elämän varrella olen joutunut tahi saanut kohdata. Ilman niitä en olisi tässä. Enkä minä.

23: Paniikkihäiriö. Tämä viheliäinen sairaus rajoitti elämääni liki 15 vuotta. Toisaalta nyt miettien myös tämä on vahvistanut minua ihmisenä, mutta juuri siinä hetkessä, kun elin pahimpia paniikkejani todeksi, en todellakaan löytänyt siitä mitään positiivista. Vai kuinka positiiviselta voi ihmisen elämä vaikuttaa, jos pitää kauppareissulle lähteä mukanaan pieni apteekin pussi, joka sisältää mitä erilaisimpia pillereitä. Toisaalta vaikka söin pahimmillaan kourakaupalla noita nappeja, oli enemmän sääntö kuin poikkeus, etten saanut koko kauppareissua tehdyksi ollenkaan.

24: Menetykset. Niin raskaalta kuin jonkun läheisen ihmisen menetys tuntuukin, niin vaikka yhä tänäänkin saan kiinni ikävän tunteesta miettiessäni edesmennyttä isääni, niin silti olen tänään kiitollinen siitä, että hän pääsi pois, niin vaikeata hänen elämänsä jo kauan ennen kuolemaa oli ollut. Toisaalta hänen kuolemansa ohjasi minut takaisin kiinni elämään.

25: Aistit. Välillä hieman keveämpiin aiheisiin, nimittäin ihmisen aisteihin. Huomaan monta kertaa miettiväni sitä, kuinka kiitollinen kaikista "kuudesta" aisteista saankaan olla. Yksi aisteistani nimittäin kuulo on kokolailla huono, kiitos lapsuuden korvakierteen, mutta tänään otan senkin positiivisena asiana. Sen avulla nimittäin pystyn nukkumaan, vaikka vierestä jyräisi panssarivaunu.

26: Sisäinen rauha. Tässä on yksi hengellisyyteni tärkein tuotos. Olen nimittäin matkallani löytänyt sisälleni sellaisen perusluottamuksen, että vaikka välilä eksynkin murehtimaan tunnetasolla jotakin, silti minulla tuossa hetkessäkin on sisälläni eräänlainen perus rauha.

27: Lukeminen. Tämä asia on minulle tuiki tärkeä. Sillä juurikin lukemisen avulla olen löytänyt paljon palasia minuudestani sekä samalla myös itselleni tärkeästä hengellisyydestä.

28: Uiminen. Uskokaa pois, opin uimaan vasta 38 vuotiaana. Johtuu hyvin pitkälti kahdesta syystä. Lapsuudessani korvatulehdukset estivät uimaan oppimisen ja loppuaika meni enempi vähempi sekaisena. Opettelin uimaan, koska löysin jossain vaiheessa vedestä eräänlaisen rauhoittumisen elementin. Nyt käynkin useita kertoja viikossa uimahallilla.

29: Oma auto. Oma auto on minulle välttämättömyys, sikäli kun edes jonkin verran töitä meinaan tehdä, mutta pitkälti peloistani johtuen olen vasta ihan viime vuosina oppinut nauttimaa autolla ajamisesta. Onkihan noita kilometrejä kasaantunut sitten kuluneena parina vuotena jo liki 40000.

30: Sauna. Nämä kiitollisuuden aiheeni sivuavat tavalla tahi toisella lähes poikkeuksetta eräänlaista rauhoittumista ja mikäs sen parempi paikka rauhoittua, kuin kuuma sauna. Tästä asiasta olen erityisen kiitollinen.

Jatkoa seurannee..

5 kommenttia

Franny_Berry

18.10.2014 21:11

Awwww <3 Kuusi aistiasi. Mä niin tykkään! :)

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kimmo Rasila

19.10.2014 20:23

Jos tarkkoja ollaan, niin elän ajatellen niitä olevan kaikenkaikkiaan seitsemän, mutta siitä hieman enemmän joskus toiste. Iso kiitos kommenteistasi. Ne piristävät aina. <3

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
3 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Franny_Berry

20.10.2014 17:04

No vähintäänkin seitsemän! Taidan tietää mitä tarkoitat ;)
Ole hyvä ja kiitos! Olet niin kaunis.

Kimmo Rasila

23.10.2014 13:23

Kiitos taas kerran. Minulla on nyt muutama päivä mennyt taas ihan muussa kuin kiitollisuuden listaamisessa. Jännä huomata kuinka vaikka kukaan ei sinällään odota minua täyttämään sinällään näitä itselleni asettamia, kohtuuttomia aikomuksiani, niin silti en voi välttyä kokemasta syyllisyyttä. Kyse lienee taas kerran siitä, että itse vaadin itseltäni kohtuuttomia.

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

5.12.2021 10:32

Täältä löydät pian seksiä, suhteita, Deittailua --> http://dating24.me

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Jos sinulla ei ole vielä tunnusta Cityssä tai Facebookissa, luo tunnus Cityyn. Se käy käden käänteessä ja on täysin ilmaista.

Luo ilmainen tunnus