Yritän nyt saada omia mietteitäni ja tunteitani sanoiksi yhden ihmisen innoittamana. Minulle tämä on vaan melko vaikeaa... Jos ihan suoraan sanon ni mua pelottaa tällä hetkellä elämä todella kovin... Tai siis mun tarttis oikeesti alkaa olla aikuinen ja elää omaa elämää, olla itsenäinen. Tienata omaleipäni ja kustantaa elämäni, niin siis valmistun koulusta ammattiin jossa toivottavasti olisi töitä... Laivakokki... no kesäksi töitä on, mutta onko syksyllä, onko varaa pitää autoa ja ostaa välillä sitä kalliimpaa makkaraa leivänpäälle.
lisäksi mua pelottaa kovin muutto, kun lähdin kaks vuotta sitten Uudestakaupungista tuntu niin vapauttavalta päästä siitä kaikesta, se kaupunki tappo mun viimeisenkin itsetunnon jota ei vieläkään kauheesti ole... Kotkassa opin hyväksymään itteni ja olen nyt se mikä olen, nuori naisen alku jolla on tiettyjä periaatteita ja kunnianhimoa. Mietin nyt vaan että tappaako se kaupunki mut uudelleen,kun muutan sinne takaisin... palaanko siihen samaan elämään mistä lähdin, vai kestääkö tää itsevarmuus jonka kotka on mulle kasvattanu...
Lisäks mua ahdistaa että oon jotenkin vajaa, kaikki kaverit seurustelee ja osa on jo naimisissakin ja pienten lasten vanhempia, asuvat omakotitaloissa, pihalla se tila auto ja koira... mulla ei oo noista mitään, muuta pienestä yksiöstä toiseen pikku yksiöön, YKSIN, mulla ei edes oo ollu koskaan mitään vakavampaa ihmissuhdetta, mikä mussa on vikana... jos kaikilla muillakin on joku... no mä sitten vaan yritän luoda uraa kun muut on koti-äitejä... Ompas hienoa, sitähän mä just haluankin... ainakin melkein... tai niin annan kaikkien ymmärtää... siis mähän en perhettä vielä halua... niin en varmaan haluaiskaan...
Kai tässä elämässä kuitenki jotenkin tulee pärjäämään... mun kohtalo on sitten vissii olla se uranainen joka lähtee seilaamaan maailman meriä kun kyllästyy turku tukholma väliin... no elämä näyttä... Ja mä näytän sille että pärjään, oonhan mä tähänkin asti pärjänny!