Oma koti kullan kallis..

Yksin asumisessa on puolensa – sekä hyvät että huonot. Huonoin puoli on ettei aamukahvi ole koskaan valmiina kun herää. Koira ei vielä ole oppinut miten kahvia ja vettä mitataan sopivassa suhteessa. Toisaalta ei tarvitse sovittaa omia aikatauluja kenenkään muun arkeen sopivaksi, aikataulut ovat suhteellisen simppeleitä. Herätys, koiralle ruoka, lenkki, töihin, kotiin, koira ulos, koiralle ruoka. Jos on lyhyt vuoro sitten siivotaan ja pestään pyykkiä koko aamu. Jossain välissä yrittää ehtiä kauppaan. Kovalla työllä onnistuin bongaamaan pari naapuria vaikka ilmeisestikkin he olisivat mielellään pysytelleet ovisilmien ja verhojen takana, vahtien jokaisen vieraani ja liikkeeni.
Juhannus ei juuri innosta, muutenkin suurin osa koko kansan ryyppyjuhlista ahdistaa, harmi ettei nykyään voi olla töissä kaikkia juhannuksia, uusia vuosia, jouluja ja vappuja..