Nyt tuntuu ettei mikään oo niin painostavaa, kuin musertava yksinäisyys….
On niin hiljaista, niin liikkumatonta, niin väritöntä…
Kauheinta on kuitenkin tietää että eipä tämä tästä mihinkään paghemmin muutu.
Häpeän tätä, koska opiskelen sosiaalialalla ja erikostun vielä sosiaaliseen vahvistamiseen…
Tosin eivätpä kollegat sanoneet ees kaupassa moi, eikä ne ikinä paritöissä pyydä minua parikseen, vaikkei niillä oo mitään mua vastaan, ja mielelläni ovat parini, mikäli he siihen asemaan joutuvat.
