Ei siitä viikonloppumiehestä ole kuulunut mitään. Tietenkään ei ole. Sopii arvata **tuttaako mua, kun tuntuu ihan Notre Damen kellonsoittajalta. Kaikkihan suorastaan kavahtaa heti mut tavattuaan? Onkohan mussa jotain perustavanlaatuista vikaa vai mikä mättää? Ekaks ajattelin, että mä en vaan ole tarpeeksi kaunis, mutta ei mullakaan voi olla niin paska tsägä, että törmäisin pelkkiin pinnallisiin urpoihin. Tai urpoihin kyllä, mutta ei käytöshäiriöinen päihteiden sekakäyttäjä -urpo ole välttämättä pinnallinen. Tai sitten on, ja mä tapaan just tän miehen, jossa yhdistyy kaikki tavoittelemisen arvoiset piirteet.
Toisaalta pata kattilaa soimaa, koska itsekin tutustuin toissa viikonloppuna punaviinitarjoilumieheen, joka laittoi mulle viestiä maanantaina ehdottaen tapaamista tällä viikolla. Enkä ole vieläkään vastannut kun en enää ole kiinnostunut siitä. Siis jos olen koskaan ollutkaan. Niin, se tyyppi on kiva ja fiksu ja sen kanssa oli ihan mukavaa hengailla, mutta kun se on aika lyhyt ja jotenkin hintelä ja mä tykkään itseäni isommista miehistä. Tässä mäkin oon kans yks. Oikein pinnallinen urpo.
Vielä enemmän ottaa päähän se, että oon oikeesti hullaantunut siihen viime viikonlopun heppuun, vaikkei se ole edes minkään näköinen ja vaikka pidin sitä aluksi ihan idioottina. Ajatella nyt rumaa idioottia, jolta löytyy kaikkia mahdollisia alkoholituotteita ja kannabista niin paljon kuin jengi jaksaa vetää… Ja sitten kun se sattuu käyttäytymään just mua kohtaan kivasti (suomeksi: yrittää heruttaa multa), mä lankean siihen ihan täysillä. Mä olen kaikkien idioottien äiti!
Seuraavaksi mut voi varmasti löytää etsimässä itselleni seuraa jostain narkkarien neulojenvaihtopisteeltä tai AA-kerhon kokoontumisista… Joo… Ehkä parempi päättää raportti täältä tähän ja lähteä kohtapuoliin töistä kuntosalin kautta venäjäntunnille, niinkuin suorituskeskeinen hyvä tyttö ainakin.