Aatonaattona puuhasteltua…

Viihdyin duunissa tasan 4 tuntia, ennen kuin lähdin kotiin pesemään pyykkiä ja paketoimaan viimeisiä joululahjoja. Siinä tuli mieleen kun käytiin heilan kanssa taannoin keskustelu, että tarvitseeko aikuisten (joulu)lahjoja paketoida. Aika absurdia erotella lapset ja aikuiset tässä suhteessa: kyllä se paketoimisen ja paketin avaamisen riemu säilyy aikuisenakin – vai säilyykö?

Hain Alkosta muutaman pullon punaviiniä huomisille päivällisille äidin luona, ja kaupasta ostin pitsa-ainekset – paitsi pitsamausteen. Kotona sitten huomasin, että maustehyllystä löytyy vain vuosina 2004 ja 2005 vanhentuneet pitsamaustepurkit… Jeejee. Basilikakin oli vanhentunut heinäkuussa 2008. Kyllä mä sitä pitsamaustetta käytin, mutta mietin toki mitäköhän sille vanhentuessa tapahtuu… Pitäis vissiin laittaa ruokaa useammin?

Huomisaamuna yritän herätä ajoissa että ehdin käydä hölkällä ennen perinteistä joulupuuroa systerin perheen kanssa. Se on takuuvarmasti paras startti yltäkylläisiin joulujuhliin 🙂

Oikein ihanaa ja lämmintä joulua kaikille!