Hamekankaita ja hämmennystä

Tyttökaverilta tuli perjantaina aamuyöllä kahden jälkeen tekstari, että häitä tanssitaan viimeistään kesällä 2009. Oli malttanut odottaa juuri minuutin yli puolenyön, ennen kuin kosi. Ei tullut hamekangasta.

Me ollaan nyt jonkinasteisesti seurusteltu tai hengailtu yhdessä heilan kanssa suunnilleen viisi kuukautta. Tuntuu jopa vähän kreisiltä, miten moni puolitosissaan vihjailee, että mun olisi pitänyt muka kosia. Siis sellaiset tyypit, jotka ei pelkästään soita suutaan, tunnen ne sen verran hyvin, ja ne tuntevat minut. Sisko, jotkut parhaat kaveritkin.

Heilan kanssa me ei olla edes puhuttu yhteen muuttamisesta, saatika jostain muusta pidempiaikaisesta sitoutumisesta. Ja porukka ehdottelee kosimista vain siksi, että on karkauspäivä?!

Heila nyt ei mitään muuten sanonut, mutta otti se asian esille klo 0.26 ravintola Iltakoulun pöydässä parin tuopin jälkeen naureskelemalla, että sun etsikkoaika meni ohi 26 minuuttia sitten.

Jostain syystä se oli mun mielestä varsin huono läppä.

Vitun karkauspäivä.