Relationshit

Olin eilen heilan kanssa baarissa ja seuraan liittyi loppuillasta yksi hyvänä pitämäni tyttökaveri, jonka kanssa ollaan vietetty riehakkaimmat ja hauskimmat bilereissut sinkkuaikoina.

Kaverilla oli kunnon rähinäkänni päällä, ja sen ensimmäinen keskustelunavaus heilan kanssa oli moittia sen mulle antamaa joululahjaa ihan paskaksi. Ilta jatkui samaa rataa, eli kaveri heitteli heilalle muka puolileikillään kaikenlaisia hyökkääviä kommentteja, irvaili heilan iälle ja meidän yhdessäololle ja kuittaili, että mä en enää lähde mihinkään tyttökaverieni kanssa kun mies ei päästä (mikä ei muuten todellakaan pidä edes paikkansa, sen lisäksi että mä edelleen lähden niin ainakaan mies ei ole syypäänä vaikken joskus lähtisikään).

Onneksi mukana oli yksi tyttökaverin duunikaveri, joka heitteli öljyä laineille aina kun tilanne meinasi lähteä kokonaan käsistä, ja yritti muutenkin pitää kaveria aisoissa. Jossain vaiheessa yritin vähän kysellä kaverilta mikä sitä vituttaa, eikä se myöntänyt että mikään vaivaisi – sen sijaan se kysyi eikö mua yhtään vaivaa yksi fyysinen seikka mun miehessä, joka sen mielestä on häiritsevä. Vastasin, että ei todellakaan.

On kyllä melko vaikea ymmärtää mistä tossa eilisiltaisessa oli kyse. Voiko toi tyttökaveri olla todella niin mustasukkainen minusta heilalle, että päätti sen takia pilata kaikkien illan? Vai onko kyseessä jokin sen kokema kateus ja yksinäisyys? Halusiko se ehkä ihan vaan suututtaa mun miehen tai mut, yritti provosoida meidän välille riitaa tai muuten miinoittaa meidän onnea?

Kun tyttökaveri tänään soitti, odotin jonkinlaista selitystä ja mielellään anteeksipyyntöäkin. Sen sijaan se oli parin promillen kännissä ja touhotti sekavasti vain omia juttujaan.

Mitähän sen kanssa nyt tekisi. Ei tätä nyt helvetti ihan villaisellakaan voi painaa!