Mä en tajua.
Täällä on käyty useampi keskustelu työttömyystuista, opintotuesta ja muista yhteiskunnan etuuksista. Suurin osa keskustelijoista, jotka näihin osallistuvat, kuuluvat itse ainakin toiseen ryhmään. Itse olen tottunut tekemään töitä jo opiskeluaikana, joten mielipiteeni eroaa valtaväestöstä kuin yö päivästä.
Sosiaalituen verkosto ylipäätään on luotu auttamaan TODELLISESSA tarpeessa olevia. Tällaisia ryhmiä ovat kroonisesti sairaat, vammaiset, vanhukset ja omasta mielestäni yksinhuoltajat. Ongelmallisen systeemistä tekee se, että tuen saajien joukkoon on sangen helppo päästä, kun systeemi ei ole aukoton. Sosiaaliturva takaa toimeentulon, ei mitään ylimääräistä. Tarkoitus on siis kaiketi motivoida yksilöä työntekoon. Miksei näin käy?
Matalapalkka-alojen liksat eivät ole nousseet elinkustannusten myötä. Keskituloiseksi lasketaan kaiketi ihminen, joka tienaa 2000e kuussa. Todellisuudessa summasta jää käteen n.1400e. Verot kahmaisevat suuren osan, ja tulevaisuus ei näytä duunarin kannalta valoisalta, katsoi sitä miten päin vain.
Veroja ei voida mahdottomasti enää kiristää, mutta samaan aikaan on rahaa revittävä useaan kohteeseen, yksi kalleimmista on EU. Jo pelkkä euron käyttöönotto maksoi suomelle 50% enemmän, kuin alunperin oli suunniteltu. Toisaalta, nykyinen terveydenhuoltosysteemi on romahtamassa käsiin. Taso on sama, kuin Turkkilaisessa kunnan sairaalassa. En ymmärrä, miten samaa hallusinaatiota vuodesta toiseen saadaan kansalle syötettyä,” euroopan huipputasoa”.
Työttömyys tulee lisääntymään Eu;n laajenemisen myötä. Muutos näkyy jo nyt irtisanomisissa. Suomalaiset opiskelevat pitkään, jolloin potentiaalista työvoimaa ei välttämättä ole saatavilla kun sitä tarvittaisiin.
Halusi tai ei,hyvinvointivaltio ei tule säilymään ikuisesti.Josko kymmeniä vuosiakaan.