Aina välillä silmiin sattuu jotakin, joka pistää huvittamaan oikein urakalla. Tuli oikein mieleen ne ajat, jolloin tapasin mieheni. Hän oli juuri eronnut ja kuinka ollakaan hänen eksänsä, jolla itsellään oli jo uusi, ei hyväksynyt minua. Meitä. Ei sitten niin millään. Raivosi, riiteli, soitteli perään, haukkui minut ja oli tyypilliseen tapaansa lehmä. Meni pitkään, ennen kuin hän päästi irti. Oli jallittanut itselleen uuden, rikkaamman miehen, mutta ei päästänyt entisestä irti ennen kuin oli imenyt tästä irti mehut eli rahat, kaikki minkä irti sai. Ihmettelee kai tänä päivänäkin, että miksi hänen kanssaan ei haluta olla tekemisissä. Olisi kannattanut miettiä sitä käytöstään silloin, eikä itkeä nyt, miksi välit menivät poikki. Kaksinaamaisuuden huipentuma, itsellä uusi mies, jonka kanssa oli vehdannut ja pettänyt jo pitkään, eikä silti anna toisen elää omaa elämäänsä eteenpäin uuden kumppanin kanssa. Kitinää ja vittuilua uudesta, uudelle, vaikka itsellä on uusi. Ja vielä kolmen ja puolen vuoden jälkeenkin tämä ihmettelee ihmisille miksi hänen yhteydenottoihinsa ei vastata. Itsekäs, itsekeskeinen, rahanahne lehmä lapsellisine piikittely-yrityksenieen. Säälittävän naurettavaa. Sitä saa mitä tilaa.
