Home Alone 5

Tänään on pitkästä aikaa sellainen kutina, että olisi mukava lähteä baariin vähän humppaamaan. Seuran löytäminen tuntuu vain olevan uskomattoman vaikeaa. Joko kaverit ovat kotona kutemassa kauniimpien puoliskojensa kanssa tai sitten he vetoavat rahattomuuteen. Tylsiä jamppoja kaikki tyynni!

Olen ollut jokusen kerran yksinkin baarissa. Se menettelee ehkä vartin tai kaksi (lue: tuopin tai kaksi). Melko pian alkaa kuitenkin tylsistyttämään ja sitten onkin kotiinlähdön aika.

Kalsarikänneistä en ole ikinä innostunut. Varsinkaan ominpäin hankituista sellaisista. Alkoholin nauttiminen on kuitenkin, ainakin tälle juipille, sosiaalinen tapahtuma.

No, ehkä olen huomenna tyytyväinen, ettei ole pää kipeä…