Paluu arkeen.
Lomat olleet jo viikon ohi, ja duunia on vaan painettava – minkäs teet. 11 kuukautta taas voi odotella, että pääsisi joksikin aikaa ikeen alta taas tekemään mitä itse haluaa. Onneksi tosin on duuni missä useimmiten viihtyy.
Loma aiheuttaa jonkin verran itsetutkiskelua. Tässä tapauksessa tuli hankittua jalkoihin painot ja tänään lähden uimaan. Tai no – painot nilkkoihin ei kyllä ole uimista varten. Vaan päätin alkaa taas juoksemaan. Hankin himaan vielä käsipainosarjankin. :). Saas nähdä.
Paskiainen entinen työnantajani valitti häviämästään oikeudenkäynnistä korkeimpaan oikeuteen ja taas kestää 5 kuukautta ennen kuin saan omat rahani pois – oikeusjärjestelmä rulaa. Täti voi valittaa 2 kertaa, vaikka suoraan näkee että hommassa ei ole mitään mieltä. Työstä kuuluu maksaa palkkaa. No – kyllä saatavani kasvavat korkoa. Siinähän maksaa enemmän kun aika tulee. Lähetän Joulukortin ja toivotan onnea.
Kummana huomiona sopan otto ei ole viime aikoina tuntunut enää niin houkuttelevalta vapaa-ajanviettotavalta kuin aiemmin… täytyisiköhän hakeutua kavereiden luokse siedätyshoitoon. Tässähän alkaa kohta olla pahaenteisesti turhan terveet elämäntavat.
”Humaltuessaan ihminen parhaimmillaan tulee tyhmäksi ja itsestään tietoiseksi, luulee muka olevansa maailman kanssa sopusoinnussa. Ja – ihminen on onnellinen.”
– Ilmari Kianto