Enpä ole vähään aikaan mistään avautunut. Ei ole oikein ollut tarvetta kirjoitella – paljoakaan en ole duunaillut viime aikoina duunien lisäksi…
Tosin tuli käytyä viikko sitten maanantaina firman virkisyspäivää viettämässä Hevossafarin merkeissä. Tottakai sitä tuli valittua varmaan vuoden tähän asti sateisin päivä 🙂 (ei ole intin jälkeen ollut yhtä uitettu olo vaatteet päällä). Kun olin ainoita jolla oli jonkinlaista ratsastelukokemusta annettiin alle hevonen, joka kuulemma pelkäsi traktoreita. Ajattelin että kuinka monta traktoria nyt voi vastaan tulla parin tunnin reissulla? Jättivät ystävällisesti kertomatta, että pelkäsi sitten vielä lisäksi autoja, ukkosta, vihreitä taloja ja lähestulkoon kaikkea mikä vain pitää kummallista kovempaa ääntä.
Nyt olen kyllä tyytyväinen että elää modernissa yhteiskunnassa ja ajelee autolla. Ei lähde näpistä kun salama välähtää ja vähän jyrisee. Tosin pysyin selässä ja hevonenkin pysyi pois ojasta – toisin kävi kollegan joka sai virkistyspäivästä viikon saikun kun putosi ojaan hypänneen konin selästä perseelleen maahan.
—
Ja tulihan sitä eilen piipahdettua Kotkassa vanhuksia katsomassa. Jos joku olisi joskus tiedustellut tullaanko minua koskaan kiilaamaan tieltä liikenteessä, olisin varmaan vielä eilen vastannut kieltävästi. Tai en ainakaan olisi osannut veikata kiilaajaksi 65v mummelia.
Tesjoen kohdalla – ainoa väli Kotka-Hki tiellä jossa nopeudet laskevat alle 80km/h päätti edellä ajeleva mummeli yhtäkkiä ryhmittyä tien oikeaan laitaan ja täräyttää auton poikittain tielle ilman ennakkovaroitusta. Asiallista menoa.
Kun 30s myöhemmin onnistuneen väistön ja lukkojarrutuksen jälkeen tien vasemmassa laidassa (onneksi ei ollut vastaantulevaa liikennettä) nousen autosta ja kirosanojen höystämänä ”ystävällisesti tiedustelen” mummelilta mitä helvettiä hän oikein aikoi tehdä, hän totesi hämmentyneenä vain ”U-käännöstä minä vain…” Huoh. Kortti pois ihmisiltä jotka eivät osaa liikennesääntöjä tai joilla on pää turhan pehmeä.
Onneksi paikalle sattui liikkuva poliisi joka otti mummelin kyytiin miettimään ajelun peruskuvioita hiukan pidempään. Itse jatkaessani ajamista tuli mieleen että pulssimitarille olisi ollut käyttöä…
Mutta sinäpä se – tällä kertaa.
”Ei aaamusella voi tietää, kuinka lystiä illalla on…”
– Vanha suomalainen sanonta