Perjantai 17.2. Iltapäivä
Yleensä muutoksiin omissa rutiineissa on syynä jokin yllättävä kokemus tai tapahtuma joka poikkeaa normaalista arjesta. Niin tänäänkin. Päätin alkaa kirjoittamaan asioita itselleni muistiin… :).
Kävin aamukahvilla eräässä pubissa Kalliossa, kun en jaksanut kotona keittää, luin päivän lehdet ja chillailin kaikessa rauhassa. Jatkoin vielä Emmanuel Toddin kirjalla ”Imperiumin jälkeen” (Antropologinen tutkimus yhdysvaltain tulevaisuuden kehityksestä…=) joka sattui osumaan kirja-alessa käteeni. Sadan sivun jälkeen kirja tuntuu yhä yllättävän tiukalta tekstiltä, ja ajatuksia se ainakin herättää. Totuus ilmeni nytkin tarua ihmeellisemmäksi.
Kun liikahdin pubista ulos näin hesarilla n. puolitoista korttelia pitkän jonon – ensin funtsin, että mikäköhän hitto tuo oikein on, miksi ihmiset jonottaa. Sitten huomasin ”puut jotka tämän metsän muodostivat” ja kyltin jonon päässä ”Ruoka ja Vaateapua”. Ja täytyy sanoa, vaikka olenkin ihmisenä aika kyyninen, niin taas kerran maailmantuska onnistui kolauttamaan minuakin. Ruokajono. Huoh.
Vittu että pitääkin tällaisessa maassa tapahtua tuollaista. Olenhan itsekin noista lukenut, mutta kun ekaa kertaa tuon näkee livenä, niin jotenkin se shokeerausarvo on suurempi. Enkä ole mielestäni kovin naiivi ihminen. Luulisi kuitenkin että tässä maassa edes kaikilla olisi sen verran rahaa että saa kaupasta safkaa, kun kirjoitetaan ja keskustellaan siitä olisiko valtion maksettava vähäosaisille digiboksit. Jotenkin tuo näky teki koko digiboksikeskustelusta täysin absurdin ainakin itselleni.
Päivän havainto : Ehkä olen sittenkin jollain asteikolla välittävä ihminen.
Ja blogin päätin aloittaa siitä syystä, että voin lukea tän, kun seuraavan kerran valitan asioistani ja siitä että vituttaa kun kaikki menee päin helvettiä.