Perjantaina auton nokka kohti Jurvaa ja kauden ekoja ratakisoja.
Auto oli syksyn kisojen jäljiltä liki samassa kunnossa eikä kuski harjoitellut yhtään ennen ensimmäistä aika-ajoa. Saavuimme varikolle perjantai-iltana vasta klo:20 aikaan eli katsastus jäi lauantaille. Varikkopilttuun paikkaa haimme kauan, sillä kalustomme ei mahdu ihan pieneen tilaan. Loppujen lopuksi jouduimme kääntymään kisan järjestäjän puoleen, että saimme muutamalle autolle siirtokehoituksen ja oman pilttuumme pystytettyä. Yöksi Härmään ja aamulla klo:5.50 lähtö kisapaikalle katsastukseen. Oli tuulista, oli kylmää, mutta hommat oli tehtävä ja auto saatava radalle ajoissa eli armoa oli turha ruikuttaa.
Aika-ajo meni yllättävän hyvin ja itse kisa vielä paremmin. Hyvillä mielin pakkasimme auton yöksi kärryyn ja taas suuntasimme Härmään yöpymään.
Sunnuntaina sai nukkua jopa 7.30 asti ja varikolla olimme 10 aikaan. Nyt riitti vihdoin lämpöä ja aurinkoa ja se toi uutta energiaa tiimiimme. Auto pilttuuseen, huollot yms. heti pois alta ja sitten olikin lämppärin aika. Auto kulki hienosti, joten odotukset kisamenestykseen olivat kovat.
Muutaman tunnin saimme nauttia muiden luokkien kovista kisoista ja samalla omat fiilikset nousivat ennen starttia.
Vihdoin oli aika käynnistää auto ja asettua lähtöruutuun. Asetuimme lähtösuoralle seuraamaan starttia ja tiimimme auto sai kelpo startin. Kädet hioten odotimme ensimmäisiä väliaikatietoja.. 4. sija oli meidän!
Mahtava fiilis, kunnes jotain odottamatonta tapahtui 6. kierroksella. Auton pakoputki irtosi ja roikkui auton alla haitaten menoa. Yhdessä tiukassa kurvissa putki luiskahti vasemman takarenkaan alle ja kuskimme teki näyttävän 360 asteen pyörähdyksen. Tästä hän ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan painoi kaasun pohjaan ja kisa jatkui. Muutaman päänahankin sai vielä poimittua ja loppusijoitus oli 8.
Vaikka sijoitus ei todellakaan ollut huono, oli kaikken pettymys suuri.
Mahdollisuudet palkinnoille menetettiin teknisen vian takai, mutta tätähän autourheilu on.
Seuraava kisakoitos on kesäkuun 9.-10. Tallinassa ja sinne lähdetään taas täysillä mukaan.