Jos minun elämäni olisi elokuva, sitä käytettäisiin taatusti nukutusmenetelmänä päiväkodeissa, unettomuudesta kärsivien hoitokeinona tai henkisen kidutuksen muotona kiinalaisen vesikidutuksen rinnalla. Huonokin elokuva herättää tunteita enemmän kuin tällainen; vanupuikkoakin tylsempi.
Elämäni on yksi tahaton farssi, näyttelijät korkeintaan keskinkertaisia, tarina ikävystyttävä ja rakennekin ihan perseestä. Draaman kaareni muistuttaa enemmänkin kuoppaa kuin vuorta. Ainoa mistä ei ole pulaa ovat typerät konfliktit.
Tahdon elämääni vauhdikkaamman juonen, peripeteiaa, värikkäämpiä roolihahmoja; korskeita sankareita ja salaperäisiä sivuhenkilöitä, voimakkaampia tunnelatauksia, lisää suspencea, nokkelampaa dialogia, kiihkeän romanttisia kohtauksia… Ja ennen kaikkea mielenkiintoisemman pääosanesittäjän!