556

tuohon pieneen hetkeen jonka pari päivää sitten koin. siihen mahtui niin paljon ahdistusta ja tuskaa.. yks saakelin sana vain ja mun maailmani romahti. luulen ajattelen.. mietinkin. että kyllä tämä tästä…..

ne ovat ihmeellisiä…. jotkut osaavat piristää päivää niin älyttömän ihanalla tavalla.eikä siihen tarvita kuin ihana pieni sana jossain,tekstiviestin perällä tai sitten puhelimessa poimin sen ihanimman sanan sieltä.kun kuulen että heiiii..ihanaa…..

eikä se nyt kamalan karmaisevaa ole jos ne syksyn lehdet putoavat värikkäinä maahan.tuoden iloa silmillemme.jotkuthan pitävät syksystä toiset ihannoivat talvea ja minä taas rakastan kesää..aah niin ihanaa kesää. ja nyt…

sitä vain pysähtyy miettimään.. ei jaksa tehdä mitään.miksi aina täytyisikään. joskus tulee sellainen syysmasis olo.. arvasin sen.jo kun kesän viimeset lehdet kellastuvat niin masennun..täysin… mietin lueskellessani näitä cityn keskustelu palstoja…..

taas se kello pöydälläni raksuttaa se tahtoo multa ääneti karata. aika— juoksen sitä välillä kiinni. välillä pakoon. en koskaan löydä sitä keskitietä. ja se ärsyttää mua. joskus itkin kun ei…

se niin kovin avara on. välillä se on hämärän peitossa .emmekä ehkä tiedosta sitä kunnes heräämme.ja katsomme maailmaa kuin lapsi. joka näkee sen kaiken rikkauden värien loiston ihmisten hyvyyden niin…

maailma välillä niin kovin .kumma!! on ihmisiä jotka osaavat mielistellä..ja hyppivät toisten sydämiin repien ne riekaleiksi kuin rätit joilla voivat sitten pyyhkiä omat kyyneleensä.syyttäen muita ihmeellisestä käytöksestään.. inhoan juoruavia naapurin…