Matkapäiväkirja, kahdeksas tähtipäivä.

Nyt on sitten viikko surahtanut ohitse matkalla. Hieman on eroja työskentelytavoissa ja -asenteissa meidän ja tanskalaisten välillä. Ensi viikolla veri punnitaan kun alkaa tyhmä…eikun ryhmätyöt. Pistävä tuuli ja pikkupakkanen eivät…

Nyt on sitten viikko surahtanut ohitse matkalla. Hieman on eroja työskentelytavoissa ja -asenteissa meidän ja tanskalaisten välillä. Ensi viikolla veri punnitaan kun alkaa tyhmä…eikun ryhmätyöt. Pistävä tuuli ja pikkupakkanen eivät tunnu enään yhtään pahalta kun on kuullut Suomen -18 celsiusasteesta. Pitäkää pipoistanne kiinni 😉
Tänään visiitti Kööpenhaminassa yliopistolla. Luento käsitteli bakteriofageja ja niiden tuhoisaa vaikutusta maitotuotteiden, kuten juustojen ja jugurttien, valmistukselle. Mielenkiintoinen, mutta asiasta oma tieto oli nolla. Nytpä tiedän. Opettaja myöskin hiiltyi kun keskusteltiin geenimanipulaation vaaroista. ”Siksihän niitä nyt testataan”, hän muistutti. Mukaan tarttui myös takki, kelivarauksen takia vähän paksumpi. Tosin epäilen etten totu sen vasenkätiseen vetoketjuun. Tulipahan ostettua.
Eipä elämässä mitään mullistavia asioita ole tapahtunut. Jotain tyttöjuttuja lähinnä. Jos nyt niitäkään.