Nukuttaa. Jouduin heräämään jo kymmeneltä. Ja kuten lokikirjasta voi päätellä, on heräämiseni tapahtunut tavallisesti viime viikkoina hieman myöhemmin. Kahvinjuontikin tökkii. Ei tunnu olevan mitään vaikutusta tällä mustalla liemellä. Silmät painuvat kiinni. Ulkona on pilvistä, mutta silti melko kirkasta. Jos jotain positiivista hakee, niin ainakaan siellä ei enää sada lunta. Tie on taas sula. Täytän kuun lopulla 27 vuotta. Ikäkriisin paikka. Ahistaa. Tänään lähden pois Pohjanmaalta. Pirkanmaa kutsuu.
[IMG 672163]