• Mirja Wuokko

Mieshormoni saa naisen meikkaamaan

Mikä innostaa naista meikkaamaan ja kaunistautumaan? Monet naiset kertovat meikkaavansa omaksi ilokseen. Jotkut laittautuvat muiden naisten takia, ja toiset sanovat kaunistautuvansa miesten vuoksi.

Miten hormonit mahtavat vaikuttaa naisten intoon meikata ja kaunistautua?

Aiemmat tutkimukset antavat viitteitä siitä, että nainen haluaa erityisen paljon kaunistautua ovulaation aikana, eli silloin kun mahdollisuus tulla raskaaksi on korkealla. Miten naisen hormonitason vaihtelu vaikuttaa oikeasti kaunistautumishaluun?

Glasgown yliopiston neurotieteen ja psykologian laitoksen tutkijat halusivat testata naisten hormonitoiminnan vaihtelua ja viehättämismotivaatiota yksilötasolla, sillä kaunistautumishalun ja hormonitoiminnan korrelaatiota ei ole aiemmin mitattu kuin ryhmätasolla. Tutkijat päättivät selvittää asiaa pitkittäistutkimuksella.

Nainen haluaa meikata itsensä erityisen kauniiksi silloin kun hänen syljestä mitatun testosteronin tasonsa on korkea. Naisen keltarauhashormonin tai estradiolin (estrogeeni) tasoilla ei näyttänyt olevan selvää yhteyttä kaunistautumishaluun. Tutkimuksen valossa näyttäisi siltä, että juuri testosteronitasojen kohoaminen toimisi kimmokkeena huolelliseen meikkaamiseen ja ylipäätään kaunistautumisintoon.

Glasgown tutkijoiden mukaan viimeaikaiset tutkimustulokset testosterin vaikutuksesta ihmisten käytökseen parisuhdemarkkinoilla ovat samansuuntaisia. Testosteroni näyttää olevan tärkeä tekijä resursseista kilpaillessa. Se vaikuttaa sekä miesten että naisten haluun löytää kumppani ja pärjätä elämässä. Testosteronia voisi kutsua energiahormoniksi.

Claire I. Fisher, Amanda C. Hahn, Lisa M. DeBruine and Benedict C. Jones: Women´s Preference for Attractive Makeup Tracks Changes in Their Salivary Testosterone. Psychological Science. November 2, 2015.

1 kommentti

shiwan8

30.1.2016 11:13

Miksi tämä on uutinen. Logiikka on selvä. Miehet joilla on korkea teston taso ovat taipuvaisempia riskikäyttäytymiseen mikä on suoraan yhteydessä oman aseman edistämiseen yhteisön sisällä ja/tai naisten suosion tavoitteluun. Naiset loogisesti levittävät laastia naamaansa saadakseen saman aikaan oman sukupuolensa kontekstissa.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi