Vuoden mietintöjä..

Nyt näin vuoden viimeisenä päivänä on hyvä miettiä menneen vuoden tapahtumia.
Tuntuu, että olen kasvanut tämän vuoden aikana henkisesti ihmisenä enemmän kuin muina vuosina koskaan. Elämässä on tapahtunut niin suuria asioita, eikä niihin ole itse voinut vaikuttaa. Toivon todellakin,että elämä hymyilee ensi vuonna ja löydän elämälleni suunnan. Sen oikean suunnan vielä… Että olen onnellinen, eikä tarvitse murehtia tulevasta, eikä miettiä menneitä.
Pystyisin irtautumaan kaikesta ja elämään itselleni.
Silti mietityttää tuleva vuosi… pelottaakin hiukan.
En olisi arvannutkaan viime vuoden uutena vuotena,kuinka elämä muuttuukaan…

Odotan tulevalta vuodelta eniten kevättä, ensimmäisiä lämpimiä auringonsäteitä,jolloin upotan kukansiemeniä multaan kasvamaan ja jään odottamaan niiden kasvua täydellisiksi kukkasiksi. Ensi kesäksi voisikin kasvattaa kunnon puutarhan 🙂 Sellaisesta olen aina haaveillut. Odotan myös sitä, että saan tuulettaa pyörälläni kuivalla asvaltilla hiukset hulmuten mp3:sen soidessa … Ihanaa…sitä odotellessa…

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA KAIKILLE CITY-TUTTAVILLENI 🙂 PALATAAN TAAS ENSI VUONNA =)