Mopoista, hanskoista ja puutarhureista

Parahin Tohtori Multa-Aivo

Olen tainnut hukata moponi ja hanskani sen mukana. Epäilen vahvasti että olen viimeksi nähnyt mopon Rusutjärven rantakaislikossa ja hanskat epäilen hukanneeni Itä-Helsingin suolaiseen rantaveteen. Tosin on mahdollista, että tämä pariskunta (kolmikko, jos hanskapari lasketaan erillisinä) on tehnyt suunnitelmia minua varten jo pitkään. Ja suunnitelmallisesti karanneet luotani ja majailevat nykyään samassa piilopaikassa, jossain mihin minulla on mahdoton päästä.

Toinen hanskoista tulee silloin tällöin kyläilemään luonani, huomaan sen lähinnä siitä, että saan budjettilaskelmani aina tietyin väliajoin ajantasalle… Vahvasti epäilen, että tänään saattaa taas olla se päivä. Mutta tämä yksinäinen hanska on aina kovin viekas ja ovela, koska en saa sitä pysymään kovin pitkään luonani. Sen onnistuu aina uudestaan ja uudestaan karkaamaan ulottumattomiini.

Epäilen myös, että mopo ja toinenkin hanska saattavat tällä hetkellä liikkua jossain lähimaastossa. En tiedä, sellainen aavistus minulla on. Tosin tämä saattaa olla erään puutarhurin aikaansaamaa hallusinaatiotakin. Tai sitten tämä tunne johtuu vain viikonpäivästä, koska nämä mopon karkureissun pahimmat komplikaatiot yleensä ajoittuvat loppuviikkoon ja saattaa olla että torstaihin mennessä kerkee jo unohtamaan komplikaatioiden komplikaatiot, jos ymmärrät.

Vielä puutarhureista ja heidän kriteereistään. Viittaan tällä omaan kirjoitukseen 27.5.2006. Jos ei mietitä sitä miltä puutarhuri fyysisesti näyttää vaan esimerkiksi ikää. Jos ruusu on esimerkiksi puutarhuria vanhempi. Ja ruusu on juuri siinä iässä, että sitä kiinnostaisi edetä elämässään siihen pisteeseen, että omalle takapihalle voisi kasvattaa oman ruusupuskan, jossa on useita pikkuisia ja suloisia ruusunnuppuja. Mutta ruusu on myös siinä iässä, että jos puutarhuri on ruusua nuorempi, niin ruusu epäilee ettei sitä kiinnosta vielä oman ruusupuskan kasvattaminen pieneen hetkeen. Mutta jos ruusu ja puutarhuri silti pitävät toisistaan, niin pitäisikö heidän silti yrittää. Voihan puutarhuri innostua puskan kasvattamisesta aikaisemmin kuin ruusu olettaakaan, vai onko vaarana että ruusu pettyy ja katkeroituu jos ei saakkaan omaa puskaansa vielä moneen vuoteen. Hmm, muista kriteereistä ei ollutkaan sanottavaa… paitsi, että pitäisikö puutarhurin yhdeksi kriteeriksi lisätä että hän tuo sen kadotetun mopon mukanaan 😉 Ne hanskat kuitenkin haluaisin jo aikaisemmin takaisin!!!

Sinun, viuletti, mutta tällä kertaa ei niin enkuli