Hassu yö taas. Tulipa juteltua inanan kanssa taas. Tilanne kummaksuttaa edelleen, ehkä jopa enemmän kuin ennen. Ikäero, ammattikysymykset tai muukaan tällainen eivät varsinaisesti minua haittaa, mutta inanaa ne tuntuvat jokseenkin arveluttavan. Lähinnä kai se rajoittavuus inanaa mietityttää. Se että kun olen ”niin nuori”, niin hän ei työnsä puolesta kykene hyppimään baareissa tai matkustelemaan, koska on aikalailla kotopuolessa kiinni. Aivan kuin minä haluaisin hyppiä baareissa tai pompata koneessa Rhodokselle.
Mutta muuten asiat tulivat jotenkuten selviksi, eräs asia tosin selvitetään ”vaalien jälkeen”. Kumpikin on hirvittävän ujo puhumaan tällaisistä, minäkin änkytän, punastelen ja katselen kattoa tunteista puhuttaessa. Kyllä, tiijjakin on äärimmäisen ujo.
Kuitenkin tämä kaukaisesti keskustelua muistuttava asia taisi tuottaa jonkinmoista tulosta. Hyvää tulosta, hope so.