Huolestuttavaa mihin ihmiskunta on matkalla, ja miten paholainen on kavaluudellaan onnistunut saamaan monia uskoviakin harhaan, ja miten jopa jotkut kirkot ovat tähän langenneet, mutta toisaalta tästähän on ennustettu. Elämämme sisältä erilaisia vaiheita ja virstanpylväitä, joista osa myös kirkollisesti siunataan. Meidät kastetaan, konfirmoidaan, vihitään avioliittoon ja siunataan viimeiselle matkalle. Nyt tämä on saanut Ruotsissa rinnalleen uuden riitin, eli eromessun. Luin hämmästyneenä mtv3:n nettisivuja, jossa Helmi-palstalla kirjoitettiin erojuhlista, ja kysyttiin ”Miksi avioeroa ei päätettäisi erojuhlin?” Olen lainannut tähän osan tuon kirjoituksen teksteistä.
Toivottavasti Suomen kirkko ei tässä asiassa ala ottamaan mallia Ruotsin kirkosta, jossa asia on viety vähän pidemmälle. Siellä kirkkoihin on kehitetty eromessu, jonka aikana on lupa surra ja sytyttää kynttilä. Kirjailija Ingela Bendt:n mukaan ihmisillä pitäisi olla lupa surra. Uuteen ei voi siirtyä ennen kuin on hyväksynyt eron vanhasta, ja hän ihmettelee: ”Miksi yhteiskunta ei tule eronneita vastaan?” Näistä ajatuksista Ruotsin kirkossa syntyi eromessu, jonka suosio yllätti. Tukholman kivikirkkoon eivät mahtuneet kaikki osallistujat. Bendt on kehittänyt liturgian ja käsikirjoittanut messun, joka perustuu konkreettiseen tekemiseen. Kirkkoon oli työstetty pieniä työpisteitä, joista jokainen symbolisoi jotain. Messuun osallistuva käsitteli mennyttä liittoaan ja tunteitaan repimällä lakanaa, hakkaamalla kiveä, muovailemalla savea. Lopuksi jokainen kirjoitti paperille kaksi asiaa liitostaan, yhden, jonka halusi mukaansa, ja toisen, jonka halusi heittää pois ja viskasi paperin tuleen. Yhdessä laulettiin virsi ja otettiin vierustoveria kädestä. Bendtin mukaan yhteiskunnan, jopa kirkon, pitäisi tulla enemmän vastaan eronneita. Kirkon tulisi hänen mukaansa kehityä ajassa, oppia kohtaamaan ihmisten erotarpeita.
Olen varmaan väärä henkilö eronneena (pakon edestä) tätä asiaa kommentoimaan. Itse kuitenkin kauhistelen, miten tämän tapaista toiminta kirkossa voidaan harjoittaa. On toki hyvä, että kirkoissa järjestetään erilaisia sururyhmiä, vertaistukiryhmiä, joissa yhdessä voidaan keskustella asioista. Raamatun mukaan avioliitto on kuitenkin pyhä, ja nyky yhteiskunnassa eroamisesta on tehty melkeimpä muotiasia. Onko Jumala ja Pyhä Henki läsnä näissä eromessuissa?
Itse avioeron kokeneena kärsin eron jälkeen vuosia tuskissani. Syytin itseäni monta vuotta, ja häpesin sitä, että Jumalaan ja Jeesukseen uskovana ihmisenä olin tehnyt niin suuren synnin. Minulla siinä tilanteessa ei kuitenkaan ollut enää muita vaihtoehtoja, omalla kohdallani kyse oli elämästä ja kuolemasta. Erkanin eron seurauksena hetkeksi aikaa seurakuntayhteydestä, koska koin niin suurta häpeää, ja koin miten monet seurakuntalaiset tumitsivat minut. Ajauduin hetkeksi aikaa maallisten asioiden pariin, joka oli koitua minulle vielä kovemmaksi turmioksi. Yritin tukahduttaa tuskani mailman rientoihin…
Eräänä päivänä Jeesus kuitenkin muistutti minua olemassaolostaan, ja johdatti kädestä pitäen minut takaisin oikealle tielle, ja antoi minulle uuden suunnan, jolla edelleenkin saan kulkea. Kiitos ja ylistys Herralle, Hänen suuresta armostaan jonka olen saanut kokea. Ja Kiitos Jeesukselle, että hän on minunkin synnit sovittanut puolestani kalliisti ristillä.