Lauloimpas!

Hyvin ei alkanut Baarifestivaalit: Ensin työkaverit jätti tulematta Kaislaan ja sitten futisporukkakin jäi toiseen baariin. Hittojako minä niistä, President of Karaoke -kisaahan minä olin menossa katsomaan!

Osallistujista oli pulaa eikä ensimmäisen laulajan jälkeen varmasti kenelläkään ollut helppoa nousta lauteille. Toiselle kierrokselle otettiin lisää laulajia ja viime hetkellä vedin merkinnät lappuun ja vein sen karaoken vetäjälle.

Olen toki kilpailuhenkinen mutta erittäin kriittinen omasta äänestäni, siksi olisin mieluummin laulanut kilpailun ulkopuolella tai tyhjälle salille. Ainakin toinen tuomareista näytti tyytyväiseltä kun biisin lopussa nosti kädet ilmaan ja hurrasi. Sitten alkoi laskeminen: Eka laulaja menee jatkoon mutta sen jälkeen… Voi paska, en kai joudu huomenna esiintymään Manalaan? Onneksi toiselle kierrokselle tuli kaksi muutakin hyvää laulajaa jotka rökittivät minut. Toisin kuin minä, he lauloivat sanat oikein eikä ääni hajonnut oluen voimasta.

Jotain hyvää esityksessäni kuitenkin oli kun tuomaristo halusi antaa minulle kunniamaininnan. Olisikohan lantion pyörityksillä ollut osuutta asiaan..?