Burleskin burleskit ohi

  • Walter de Camp

Burleski-yökerho on vapun jälkeen lopettanut burleskiesitykset ja muuttunut K-20 diskoksi. Sedun ja kumppaneiden ajatus hienosta burleskiravintolasta kariutui asiakaspulaan. Burleski ei kiinnostanut.

Yleisen käsityksen mukaan burleski-innostus oli ohi jo silloin kun Burleski-yökerho avattiin. Luullakseni burleskista kiinnostuneiden määrä oli aikaisemminkin melko pieni.

On sanottu, että burleski on stripteasea taiteellisempaa (lue: pitkästyttävämpää). On myös sanottu, että burleski on stripteasen parodiaa.

Striptease on amerikkalaisten pakkomielle. On ihmeellistä, miten innostuneita jenkit jaksavat olla siitä. Mielestäni striptease on useimmiten yhtä tylsää kuin egyptiläisten mahatanssi. Eikä se taiteellisuudella ja pienellä parodisuudella parane.

Muistan kuitenkin erään striptease-esityksen vuosien takaa. Kirjan ravintola Kruununhaassa oli jonkin aikaa ruokaravintola, jossa puolenyön tietämillä esiintyi strippareita.

Näin siellä hyvin kauniin suomalaisen stripparin, jonka taitelijanimeä en muista. Hän riisuutui alastomaksi - ja se tapahtui siis keskellä ruokaravintolaa, mistä johtuen ihmiset seurasivat esitystä mykistyneen hämmentyneinä. Sitten tuo kaunotar sysi yhdeltä pöydältä lautasia ja laseja syrjään ja nousi pöydälle kiemurtelemaan. Salissa vallitsi kuolonhiljaisuus.

Siihen aikaan sai ravintoloissa polttaa tupakkaa ja tuo taiteilijatar - joka ei ollut varmasti kuullut mitään burleskista - otti puoliksi poltetun tupakan miesasiakkaan sormista, kävi ruokaravintolan pöytien väliin lattialle selälleen jalat levällään ja laittoi palavan tupakan filtteripään häpyhuultensa väliin ja ryhtyi pössyttelmään savuja pillullaan. Sen jälkeen hän nousi ja laittoi tupakan miesasiakkaan suuhun.

Ikimuistettava esitys ruokaravintolassa.

5 kommenttia

Anonyymi

16.5.2010 01:08

Kommentti-kentän alapuolella oleva teksti sanoo että "Kommentit eivät saa sisältää loukkauksia tai asiattomuuksia". Onko tämä siis ainoastaan bloggaajan yksinoikeus?

Jos jotain vaatteiden riisuntaa on aivan pakko mennä katsomaan, on burleski ehdottomasti kiehtovinta. Ehkä se on jotain sellaista mitä suomalaiset jääkiekkoa kuolaavat juntit eivät koskaan tule ymmärtämään.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
9 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

16.5.2010 09:06

Kertomallesi tarinalle ei voi kuin nostaa kulmakarvoja hämmentyneenä. Kirjan ohjelmavastaava oli näköjään hyvästellyt hyvän maun rajan joskus valovuosia sitten.

Emme jää kaipaamaan.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
6 + 4 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

16.5.2010 20:24

"Kommentti-kentän alapuolella oleva teksti sanoo että "Kommentit eivät saa sisältää loukkauksia tai asiattomuuksia". Onko tämä siis ainoastaan bloggaajan yksinoikeus?"
Mainittu teksti ei määrittele sitä mitenkään... Mikä Walterin kirjoituksessa oli loukkaavaa tai asiatonta? Sana "pillu"?

"Jos jotain vaatteiden riisuntaa on aivan pakko mennä katsomaan, on burleski ehdottomasti kiehtovinta."
Makuasia, sano Musti ku muniaan nuoli. Riisumisesitysmaultaan kaltaisiasi ihmisiä ei ilmeisesti ole Helsingissä niin paljon, että asiakaskuntana tekisitte burleskipaikan taloudellisesti kannattavaksi.

"Ehkä se on jotain sellaista mitä suomalaiset jääkiekkoa kuolaavat juntit eivät koskaan tule ymmärtämään."
Varmaankin näin, jos heidän makunsa burleskin suhteen poikkeaa sinusta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
1 + 5 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

17.5.2010 11:52

Ai sieltäkös se suutippuri tuli...

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
4 + 2 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Anonyymi

29.12.2010 09:25

"Mainittu teksti ei määrittele sitä mitenkään... Mikä Walterin kirjoituksessa oli loukkaavaa tai asiatonta? Sana "pillu"? "Makuasia, sano Musti ku muniaan nuoli"

Ken tietää, mikä Cityn mittakaavaassa asiatonta. Asiallisuus?

"Riisumisesitysmaultaan kaltaisiasi ihmisiä ei ilmeisesti ole Helsingissä niin paljon, että asiakaskuntana tekisitte burleskipaikan taloudellisesti kannattavaksi."

Väänsit jo kertaalleen esiintuodun asian eri muotoon, tuomatta siihen mitään uutta. Lienee jonkinlainen saavutus mittapuusi mukaan.

"Varmaankin näin, jos heidän makunsa burleskin suhteen poikkeaa sinusta."

Aliarvioit suomalaisten kykyä junttiuteen. Junttius ei ole riippuvainen omasta maustani. Eikä edes sinun mausta.

Vastaa kommenttiin

Vastaa kommenttiin

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
8 + 3 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi

Kommentoi kirjoitusta

Henkilökohtainen verkkosivusi (kotisivu, blogi tms.)
2 + 1 = Kirjoita laskutoimituksen tulos tai kirjaudu sisään, jolloin tarkistetta ei kysytä.
Jätä tyhjäksi