Kova tee

  • Walter de Camp

Jokin ravintola Suomessa - en muista mikä - haluaisi ryhtyä tarjoilemaan kovaa teetä eli alkoholilla terästettyä teetä. Sieltä on käännytty Annankadulla toimivan Demmers Teehaus -teemyymälän omistajan Kirsi Pullisen puoleen ja pyydetty, että hän suunnittelisi mahdollisimman hyvän Kovan teen reseptin.

Satun tietämään, että kyseinen teekauppias ei vielä ole onnistunut ratkaisemaan pätevän teetötsyn arvoitusta.

Voisitteko te, Rakkaat Lukijat, auttaa häntä? Kirsi on erittäin mukava ihminen, työskenteli 15 vuotta Nokian globaaleissa toiminnoissa ja ylensi sen jälkeen itsensä teepuodin pitäjäksi.

Innovoikaa loistava Kovan teen resepti ja soittakaa se hänelle tai pistäytykää kertomassa siitä Demmersin Teehausissa.

Olen itse "keksinyt", että liotetaan Liptonin teepussia kuumassa vedessä pari minuuttia ja lorautetaan kossua reippaasti joukkoon. Nyt tarvittaisiin huomattavasti korkeatasoisempaa ajattelua. Teelaatuja on valtavasti valkoisesta ja vihreästä mustaan, intialaisia, kiinalaisia, vietnamilaisia... ja sitten maustetut teet, joissa teen sekaan on laitettu melkein mitä tahansa, ja alkoholia on tietysti vaikka mitä sorttia. Joten tehtävä on haastava. Mutta tuloksena olisi Suomen nykyajan ensimmäinen Kova tee

Demmers Teehaus, Annankatu 13, puh: +358 40 1727925. www.demmer.fi

17 kommenttia

Walter de Camp

29.3.2011 02:37

Kiitos! Välitän neuvon Demmersin Teehausiin. Mutta mitä viskiä? Olisi hyvä, jos sen teekaupan pitäjän ei tarvitsisi ryypätä itseään hengiltä erilaisia vaihtoehtoja kokeillessa.

Anonyymi

29.3.2011 04:52

minttuteetä ja minttuviinaa?

Anonyymi

29.3.2011 07:45

Keitetään pannullinen Earl Grayta ja heitetään sekaan muutama sokeri pala. Kossua oman maun mukaan kuppiin ja teet perään. Hyvin on pudonnut vuosikaudet.

Anonyymi

29.3.2011 09:44

Vahva Rommi + tee toimii aina.

Leccare

29.3.2011 09:59

Kaatoviski riittää.

Anonyymi

29.3.2011 10:02

2cl Cointreau, 2cl Vs Cognag (tai joku brandy tai jallu) + Keisarin Morsian (tai muu hedelmillä maustettu musta tee)

Anonyymi

29.3.2011 12:37

Earl Grey & Jallu. Kysy keneltä hyvänsä partiolaiselta.

Anonyymi

29.3.2011 13:58

Itse sujautan rommia ja hunajaa. Taitaa olla enemmän naisellisempi vaihtoehto.

Aki

29.3.2011 14:21

Viskiä, hunajaa ja teelaaduksi nimen omaan Lapsang Souchong. Savuisen teen luulisi toimivan viskin kanssa.

Anonyymi

29.3.2011 15:20

Talousviski ja vaniliatee on todetty hyväksi yhdistelmäksi.

Anonyymi

29.3.2011 16:22

Appelsiinitee + konjakki

Anonyymi

30.3.2011 12:03

Earl Grey ja Jägermeister. Yrttiteetä johon ei tarvitse lisätä sokeria.

Anonyymi

30.3.2011 20:01

Earl Grey ja rommi, myös vaniljauutekin käy.

Anonyymi

3.4.2011 23:15

Earl Grey & Triple Sec

HumanKoala

3.4.2011 23:17

Earl Grey & Triple Sec hoitaa homman kotiin

Julius Granström

24.9.2012 23:41

en ole maistanut mutta jokin tumma tee ja tumma rommi voisi toimia vähän jamaica coffeen tapaan, siihen tuoreita sokeriruokoja tai minttua, tai lohko limeä mojiton tapaan. tai miksei sokerilientä, Cachaçaa tai tequilaa Caipirinhan tapaan. vihreä tee ja tequila voisi toimia.