Paluu cityn palstoille

Tein tänään kyseenalaisen paluun cityn keskustelufoorumiin. Yllätyksekseni löysin ikivanhan hylkäämäni blockin, joka nyt saa uuden todentuntuisen ehostuksen. Aloittamani ketju sai aikaan aamutuimaan varsinaisen pienimuotoisen ja varsin huvittavan räjähdyksen jossain – oikean vai teennäisen, ei vähemmän kiinnosta. Lisäksi postiini tuli linkki vanhan kunnon pelimiehen käsikirjaan, jonka luin vuosia sitten jo huvittuneena läpi.
Mitä paluu todisti. 1) Kirosanoja harrastavia teinejä on yhä keskustelupalsta täynnä – joiden tärkein peruste on sana ime. 2) Tulin leimautuneeksi seksihulluksi siaksi. Hmmm aika hyvä saavutus – eli toisinsanoen palsta on huomattavasti kilttiytynyt sitten ammoisten aikojen, jolloin tekemäni pieni ketju olisi saanut lähinnä huvittuneen hymyn ja olan kolautuksen väen silmissä. Olisiko niin että provot ovat kadonneet vai onko palstan väen keski-ikä laskenut. Tai mikä kamalinta: onko minun tai palstan väen tai kummankin älykkyysosamäärä laskenut?
Mahdollista mahdollista, siksi jatkankin ’epätoivoista’ liikettäni keskutelupalstan maisemissa.