nii-i

Totentanz tuli käytyä katsomassa Ateneumissa.

Ajatushan siinä aina välillä harhaila, kun katseli tanssia. Tuli mieleen omat ’kukko tanssit’ :]

Kauniita liikkeitä, sulavaa jatkumoa, musiikki oli kans välillä sanoisko mahtipontista ja toimi, tuli mieleen mm, eräs Danzigin levy ja Rammstein, liekkä ollu kielipoliittinen juttu osittain se.

Hauska oli taustalla näkyvät varjot, vaikka osa ainakin oli videokuvaa, mutta muutaman kerran sai ajatukseni.

Meinasin kirjoitella tätä aikaisemmin jo, ois voinut olla paljon enemmän sanottavaa. Päivällä odotellessa kellon edistymistä ja esityksen alkua tuli mieleen, että alkaako sitä kirjoittamaan eri tavalla tätä. Alkaako kirjoittamaan jollekkin toiselle, vaikka itsellenihän tätä lähinnä kirjoitan…kuitenkin.

Niin, parempi fiilishän tuota on kun on vatsa täynnä, eikä heikota.

Kiasman ja Sinebrychoff kiikarissa.

Jos irtisanoisin netin, niin pärjäisin kyllä ilman sitä, uskon ainakin niin. Tosin sillä on helppo ja nopea tarkistaa asioita, kuten aikataulu ja menot.
Ja onhan sillä jonkin asteinen sosiaalinen ulottuvuus minulle. Rahallisesti se on samaa luokka kuin Hesarin kuukausi maksu, näin vertailun vuoksi. Et ei se paljoa ole rahallises mieles. Mutta kuinka paljon se olisi ajallisessa mielessä, rahahan on aikaa, toisaalta sitä työttömällä on..tai ainakin minulla tuntuu olevan aikaa istua koneen ääressä. Joo.

Taidan olla jonkin laisessa koukussa tähän aparaattiin tai sit se on silkkaa…muuta.

Tuskin täs koneen ääres vihtyisin yhtä paljon jos ei olisi nettiä tai vaikka olisi niin, varmaan tekisin vähän eri juttuja. Eli onko nettikin sit pahasta…loppujen lopuksi…koneet on sen olen todennut joskus aikanaan.. virne suupielessä.

Musiikki on kyl mahtavaa.. joskus on niitä kausia kun ei tule kuunneltua kuin muutama tunti ehkä viikossa.
Ne kestää ehkä 2-4 vkoa. Mut en ole oikeen huomannut et miten ne liittyis mun mielen ja tunne tiloihin.
Viimeksi tais lähteä toi musan kuuntelu taas käyntiin Lintu kappaleesta. Ja nyt sit on soinu taas monta viikkoa päivittäin ja useammanlaista. Se on vähä semmoinen uusi löytö sit aina…ehkä. Sit tekee mieli ostaa levyi ja sitä kattoo jotain uusia bändejä.

Katalle kiitos vinkistä… tosta etno musasta nimittäin. Kuunnellu yhtä Arabialaista levyä mistä pidän, ja Armenialainenkin on hyvä..tuota Malilaista tarttee vähä kuunnella lisää, mut kyl sitä kuuntelee kans. Ainut oli toi Afganistanilainen joka ei oikeen toiminu mulle. Pitää lainaa lisää Aasia…osastosta.

Nyt taas tuntuu tulevan sitä ajatusvirtaa, joskus kirjoittelin kirjeitäkin samaan tyyliin, mun tyyliin, niin niitä sähköpostiviestejä. Ärsyttää vähän, mun eka ja vanhin email-osoiteeseen tuntuu tulevan nyt tajuttomasti spammia, ni useimmillehan se on tuttu, mut ne spammarit vissiin ’ohjelmoi’ noita spam-filttereitä uudestaan, niin ei oikein toimi. Ei vaan kohta innosta kattoo sitä, ku se on sitä deletee. Harmi vain on se ku se on ollu mulla kait pian 8-9-vuotta. Ja enmpä sitä juurikaan käytä, ku skandit ei oikein toimi siinä.

Joo, kaikki pois..

Mylläri erottaa jyvät akanoista, ja kun leipä on leivottu ja syöty. Ei jäljelle jää enää ravitsevaa.