Parempi aamu

Tänään olikin parempi aamu heräteesäni. Nousin jopa vähän kasin jälkeen ja olo oli ihan hyvä, ei huvittanu edes jäädä sänkyyn pidemmäksi aikaa loikoilemaan saatika alkamaan nukkumaan uudestaan. Luin kirjaa puol kahteen ja sitten ei uni tullu heti, kun ajatukset kulki. Oli tosi vaikea alkaa eka keskittymään kirjaan mutta tuijottelin aurinko ja annoin mielen asettua, sitten luinkin puolitoista tuntia 🙂

Pari päivää mennyt koneen ääres aika tiiviisti..varmaan tyyliin 10-12h.
Liekkö mieluisaan aamu heräämiseen liittynyt eilinen juttelu loppuillasta ja kirjanluku joka jäänytkin muutaman iltana pois.

Tänään olis siis torstai, ja ajattelin kirjastoon suunnata, vien läjän maailman musiikki takaisin ja taidan parit lainata. Jos kengät ostais ja paidan. Pullon viiniä viikonlopuksi ja jotain ruokatarvikkeita mitä huomenna valmistais, tarttee tutkailla Lumottua Porkkanaa =) heh.

Positiivista värähtelyä selkeesti ilmassa taas vaihteeksi.

Muutaman viikon on on mielessä ollut ajatus että mun on alettava elämään omaa elämää. Tuskin kenenkään muun elämää olen elänyt..
mutta ehkä ennakoinut tai suunnitellut enemmän muiden mukaan. Mut eihän niin voi tehdä, tai korkeintaan sit järkevis raameissa.
Koska liian paljon muuttujia on ollut mukana.
huh.

mun päiväkirja..

illalla kun tuijottelin aurinkoania, näin siinä uusia juttuja, ehkä piirrän sen silmän siihen keskellä sekä oranssit laineet ulkoreunaan.