tai jotain.
Eilen kävin keskustassa fillarilla ja tuli mukavat 15 km matkaa suuntaansa. Kävin parissa galleriassa, toinen oli ihan suunniteltua, Kohtaamisia ninimen näyttely Annan galleriassa. Hauskoja tauluja, Leevi Korhosen maalaamia.
Kävin myös Kulttuurikeskus Caisassa, kuuntelemassa vapaaehtoistyöstä. Tällä hetkellä kun tuntuu että elämäni on aika paikallaan oloa ja aika yhtä tyhjän kanssa itseni kannalta. Matkustaminen kun kiinnostaa ja toisaalta en ole kauhean perso rahan perään, niin tommoinen juttu ulkomailla voisi olla aika jees.
No, osittain tää kaikki on kait itseni aktivoimista, tuntuu taas että ollut niin *aatanan passiivinen.
Katselin MOL:n sivuilta koulutuksiakin ja löytyhän sieltä, toi muuraus on kiinnostanut jonkin aikaa jo.
Siitä vois ottaa enempi selvää, siis kurssista ja kenties hakea ja mennä.
Elokuva arkistokin on ollut katselmuksen alla ja se olikin eilen yksi vaihtoehto, mut meen ehkä huomenna tai ensiviikolla sitten. Tänään on muuta ohjelmaa 🙂
Tapaan taas sen ihastuttavan neidon. Hänkin kyllä tuottaa minulle ajatuksia, monenlaisia.
Muuten on tullut pyöräiltyä joka päivä tällä viikolla ja luettuakin tuota kirjaa, Berättelsen om Pi.
Uni, oon nukkunut aika hyvin melkein viikon. Tosin outojakin unia on ollut ja herään helposti, mutta en onneksi ihan joka yö. Viime yönä oli vaihteeksi väkivaltaa, tiedä oikein mistä ne tulee, aika harvoin oikeastaan on sellaisia. Tuntu hieman epämiellyttävältä, vaikka ei ahdistavalta.
Oisko ollut sitten tuosta uudesta sarjasta kun tuli katottua eilen, Rooma. Ollutkin vähän katkoa noissa tv-ohjelmissa kohdallani, tullut katsottua enempi luontoaiheisia dokumentteja ja muut jääny. Joskus vuosia sitten oli samankaltaisia unia, silloin jätin väkivaltaviihteen pois, mutta päättelin jälkeenpäin että ne johtu ihmissuhteesta ja sisäisistä ristiriidoista.