Nyt kun ”rasvasota” on jo hiipumaan päin, ainakin näin toivon, pistelen tikulla kynnen alle, herneet, pavut, kaalit ja pekonit sieraimissa.
Laihdutin itse karppaamalla n. 15 kiloa. Samalla fiilikset parani kun vessanpöntöllä ei tarvinnut vääntelehtiä kun toimitteli asioitaan ja perseen pyyhkiminenkin helpottui. Uskokoon ken tahtoo, mutta mittava massa vyötärössä, selässä ja pakaroissa hankaloittaa kummasti tätä jokapäivä tapahtuvaa toimitusta usein harmillisen paljon. Saati jos änkeät ahtaaseen vessaan jossa ei ole kunnolla tilaa edes jaloille. Ugh.
Iltapäivälehdet on revitelleet otsikoita tyyliin ”karppaus saattaa karkottaa siippasi”. Tutkin tuotakin artikkelia mielenkiinnolla ja siitä lähtökohdasta että mikä minussa olisi niin vastenmielistä että siippa ottais autonsa ja kaahaisi toisen syliin? Kuulema häijyn hajuinen hengitys.
No aha.
On lohdullista tietää että parisuhteeni kariutuu siihen kun laihdun tietyllä metodilla mutta hengitykseni haju käy sietämättömäksi.
Onneksi on keksitty purukumi. Nenävammaisena pureskelen purkkaa muutenkin paljon koska en voi tietää dunkkaanko sille kuuluisalle kananraadolle. Ja karppaajan henki… Sehän onkin se maailman epämiellyttävin haju. Mitä siitä jos bussissa viereesi istuu äijä, jolla on kolmenkymmenen vuoden ryyppyputki päällä ja paskat iloisesti housussa, karppaajan henki on nyt se juttu mikä pistää vedet juoksemaan silmistä.
Voi kun tässä maailmassa ymmärrettäisiin että lihavuuden hoito on myös psykologian kanssa kikkailua. Ei voi vain sanoa tyypille että syö vähemmän niin laihdut. Uskoisin, ja tästä on omakohtaista kokemusta, että itsensä satakiloiseksi syönyt perhonen kärsii myös muunkinlaisista ongelmista kuin ylettömästä ruokahalusta.
En tällä tarkoita kuitenkaan sitä että kaikki ylipainoiset ovat päästään vialla jollain helvetin vakavalla tavalla.
Ruokailun säännönmukaistaminen ja hyvien eväiden popsiminen on SE juttu kun läski yrittää hoikistua. Nämä on käsittääkseni myös perusasioita, kun anorektikko tai bulimiaa sairastava henkilö yrittää saada ruokailutottumuksensa balanssiin.
Olen painanut parhaimmillani 115 kiloa. Olen 160 cm pitkä joten pieni tai iso laskutoimitus ja kah: Antisankaritar on joskus ollut tooooodella kuoseissa. En ole laiha vieläkään, en edes lähellä ihannepainoani. Mutta pystyn elämään tämän kanssa.
Nyt kun karppaajat ja vähähiilihydraattisen ruokavalion puolestapuhujat on yksi toisensa jälkeen viety navetan taakse ja ammuttu, haluaisin tiedustella: keneltä se on pois jos joku laihtuu?
Jos käyttää tiettyä metodia, kuten karppaus, onko se tosiaan niin kamalaa?
Ymmärrän kyllä lääketeollisuuden paniikin kun ihmiset on alkaneet kantaa apteekkeihin takaisin sieltä lunastamiaan verenpaine- ja diabeteslääkkeitä. Kyllä muakin harmittais jos keksimäni hyvä konsepti, jolla vielä tahkoan rahaa, yhtäkkiä muuttuisi lypsävästä lehmästä teuraaksi. Ei siin mittään. Näköjään kaikki keinot on sallittu sodassa, rakkaudessa ja painonpudotuksessa.
Mä olen elämäni aikana kokeillut yhtä, toista ja kolmattaneljättäviidettäkuudetta ja sen seitsemää konstia painonhallintaan sekä laihdutukseen.
Ensin ollaan kituutettu jollain ihme ”omena päivässä”-dieetillä viis viikkoo. Viisi kiloa pienempänä, hermot riekaleina ja heikossa hapessa sitten sairaanhoitaja sanoi että mitäpä jos söisit välillä?
Lihavuuden hoito ei ole näköjään kenenkään vastuulla.
Jotain inhimillisyyttä nyt. Suomalaiset ovat käsitykseni mukaan pudottaneet massoittain painoa karppaamalla. Eikö se ole hyvä asia?
Ursula Schwab (aika vaikee nimi lihavalle kirjoittaa, saattoi mennä väärin) on viimeisin neropatti joka Savon Sanomissa varovasti toi julki että karppaajien lapsia on jopa harkittu huostaanotettavaksi, nämä kun ovat pistäneet lapsensa syömään voita ja muuta epäterveellistä paskaa.
Vai niin.
Kai Ursula sitten on takavarikoimassa niidenkin ihmisten lapsia, ketkä ovat muksunsa syöttäneet muodottimiksi diabeetikoiksi? Veikkaan nimittäin että aika moni lapsi kärsii ylipainosta, huonosta ruokavaliosta sekä vanhemmuuden puutteesta tällä saralla.
Kuinka pitkään on vollotettu lehtien palstoilla sitä, kun teinitytöt pukeutuu lantiofarkkuihin joista kaikki läski tunkee silmille, ulos kirkkaaseen auringonvaloon? Ylipainoinen lapsi on vähän kuin ylipainoinen lemmikki: vanhemmissa on jotain perin hämärää jos kymmenvuotias painaa yli 80 kiloa ja vaatteensa ostetaan aikuisten osastolta. Tämäkö ei huolestuta ketään?
Nyt heti takavarikoimaan lihavia lapsia, elämmehän totalitaarisessa yhteiskunnassa, jossa valkotakkiset sanelevat mitä saamme ja emme saa syödä, juoda tai tehdä.
Jokainen löytäköön kultaisen keskitien läskiensä kadottamiseen. Surullisimmat esimerkit löytyvät sairaaloista: toiset kuihtuneina, toiset odottamassa ”lihavuusleikkausta”, joka oikeaoppisemmin ilmaistuna kylläkin on laihdutusleikkaus.
Itsekin joskus kelasin että mitähän pitäisi tehdä että pääsis laihdutusleikkaukseen. Painoindeksin mukaan olisin ollut just ja just sopivankokoinen leikkaukseen, ehkä vielä pari kiloa lisää ja olisin voinut painella lääkärin vastaanotolle ehdottamaan itseni leikkelyä.
Netin palstoilta hain tietoa mahalaukun ohitusleikkauksesta, mahapannasta, mahalaukun pienentämisestä ja muista mielettömän hyvältä kuulostavista kirurgisista toimenpiteistä joilla naps, muutun keijun kevyeksi.
Mutta sitten siellä sanottiin että leikkauksen jälkeen pitää tarkkailla syömisiään suorastaan neuroottisen tarkasti eikä esimerkiksi mahalaukun pienennys ole mikään tae, että pysyt hoikkana. Tarpeeks kun vetää mättöä, mahalaukku venyy ja avot, olemme lähtötilanteessa. Ja muutenkin kaikenlainen kirurginen operointi tuntuu nyt ihan hullulta.
Omalla kohdalla karppaus osoittautui ikäänkuin laihduttamisen ja painonhallinan avoimeksi koodiksi, jota se itseasiassa onkin. Se ei maksa mitään, tietoa saa netistä ja kirjoista. Kirjoja saa kirjastoista, kuten myös nettiä. Eheh.
Järki käteen, ma pyydän!
Mä olen edelleen läski, tulen varmaan aina olemaan läski mutta silti osaan suodattaa mediassa esitettyjä järjettömiä väitteitä paskafiltterin läpi. En käytä mitään säännöllistä lääkitystä diabetekseen saati verenpaineen alentamiseen. Olen muutenkin terve, mitä nyt vähän hullu.
Ja voi pojat, silloin kun käytin säännöllisesti mielialalääkitystä, silloin mä vasta hullu olinkin.
Lääketeollisuus tarvitsee sinua, minua, meitä. On varmasti omassa päätäntävallassa mitä myrkkyjä alat syömään.
Kun jätin mt-lääkkeet pois nelisen vuotta sitten, laihduin suurinpiirtein 25 kiloa ja sen sijaan että nykyään olisin sairaseläkeläinen (mulle tarjottiin eläkettä 26-vuotiaana kun kaikki allahia myöten olivat varmoja ettei musta enää ihmistä tule), käyn töissä, elän normaalia harmaata taviksen arkea ja popsin makkaraa.
Lääke- ja elintarviketeollisuus ovat miljardibisneksiä. Ainakaan minä en halua kantaa enää yhtäkään ylimääräistä lanttia firmaan, joissa keksitään ensin lääke ja sitten mietitään mikä sairaus keksitään että tää saadaan myytyä.
Kritiikkini koskee nyt siis karppaajien lynkkaajia, mutta myös suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää joka ei näe metsää puilta sekä valkotakkisia jotka päästävät suustaan limaista hevonpaskaa.
Jos et koskaan ole ollut läski ja kärsinyt siitä, et vo tietää miten ihanaa on kun bongaa ruokavalion jota noudattamalla saa taas tuntea itsensä hyvännäköiseksi ja virkeäksi.
Koska tätä ei ole tieteellisesti todistettu (paitsi diabeteksen hoidossa vain 200 vuotta), tämä ei voi olla oikein.
Haaste lääketeollisuudelle: perustakaa tutkimusryhmä joka mittaa karppaajien painonpudotusta ja kaikkea muuta mitä se aiheuttaa tai suo.
Mut eihän se kannata. Saattaa joku saada slaagin ja kuolla. Kun siinä on sitä rasvaa ja lihaa. Niinku. Niinku. Ja sit meidän lääkkeitä ei ostais kukaan. Niinku. Onneks Benecolia syömällä elät ikuisesti. Eiks jeh?
*Kirjoittaja on lähdössä iltavuoroon ja juonut aika paljon kahvia*
Ja koska facebook on perkeleestä, olen myös siellä. Minä tahdoton, lihava paskiainen.
https://www.facebook.com/pages/Antisankaritar/211945998857260