[I]Ruokatauon ihmeitä… Alunperin oli tarkoitus kirjoittaa vastaus [B]Suojelusprkl[/B]’een keskusteluun [B]Asiat jotka voisi vituttaa[/B] (http://www.city.fi/keskustelut/view.php?id=25535), mutta tämä alkoi elämään ja venymään ihan omaa elämäänsä. Tekstiä kirjoitettaessani vain ensimmäinen ja viimeinen lause olivat selviä – kaikki muu syntyi ”on the road”. Enjoy, jos pystyt 😉
EDIT: Muokattu tämän alustuskappaleen muotoiluja.[/I]
[B]Asiat jotka voisi vituttaa[/B]
Auton eturengas räjähtää moottoritiellä. Selviät tienreunaan kuran ja loskan keskelle. Ketään ei kiinnosta, kaikki ajavat ohi. Takakontista löytyy vararengas ja tunkki, mutta ei yhtään ainutta kapinetta, jolla pyöränpultteja voisi avata tahi kiristää. Olet siivonnut autoasi liian tarmokkaasti.
Yrität soittaa tiepalveluun, mutta kännykästäsi loppuu akku. Latausjohto, joka on ollut viimeiset puoli vuotta hyödyttömänä hanskalokerossa, on tullut siivottua sieltä pois juuri ennen matkaa. Alkaa tiputtamaan lunta.
Alat palelemaan farkkutakissasi, tuuli puhaltaa ikävästi. Veisit varoituskolmion, ellet olisi unohtanut tuoda sitä takaisin autoon siivouksen jälkeen. Yrität pysäyttää autoja heiluttelemalla käsiäsi, mutta ketään ei kiinnosta, paitsi yhtä 12-vuotiasta räkänokkaa, joka näyttää takapenkiltä sinulle keskaria. Lumipyry sakenee, eivätkä ihmiset enää edes huomaa sinua.
Nyt alkaa todella paleltaa. Ei ole päälitakkia, huopaa, ei mitään. Matkalaukussa tietysti olisi vaatteita, mutta laukku mokoma unohtui hotelllin respan laukkusäilöön. Siirryt autoosi, jotta pysyisit lämpimänä. Tuuli puhaltaa ulkona yhä ilkeämmin.
Hetken aikaa on hyvä olla, mutta sitten sininen kipunointi ohjauspyörän alla olevassa sulaketaulussa säikäyttää huonot housuusi. Auto simahtaa sulakkeiden myötä. Varasulakkeitakin oli hanskalokerossa, vaan ei enää (se siivous…).
Ulkona alkaa pimenemään. Alat epätoivoisesti etsiä taskulamppua, sytytintä tai vaikka edes tulitikkuja. Löydät yhden tulitikun. Palaneen. Huonot housuissasi alkavat kuivua ikävän tuntuisesti, etkä halua edes ajatella, miltä haiset. Jostain syystä mieleesi muistuu, että ahmoja viehättää ihmisulosteen haju. Kummallista.
Nyt polvesi lyövät jo loukkua, ja se osa huonoista, joka ei ehtinyt kuivumaan, on jäätynyt housuihisi. Taivaalta tippuu vuoroin lunta ja vuoroin jäätä, joka jäätyy auton pintaan kimallellen. Moottoritie on hiljentynyt kelin pahenemisen myötä. Tajuat, että nyt on ihan oikeasti keksittävä jotain, tai muuten jäädyt kuoliaaksi yön myötä.
Mietit vaihtoehtoja. Autoja ei kulje, tie on aivan tukossa. Lähin muistamasi asutus on 20 km taaksepäin suoraan lumiräntäiseen vastatuuleen – ei tule onnistumaan pelkillä lenkkareilla ja farkkutakkiin sonnustautuneena. Jokin ramppikin oli 10 km sitten, vaan edes sinne asti ei ole toivoakaan kahlata. Auto ei käynnisty, sähköä ei ole, ei edes tulitikkua. Varusteet puuttuvat. Sinulla ei ole mitään. Yö pimenee ympärilläsi ja tuuli tuivertaa aina vain vinhemmin. Auton sisällä on ollut pakkasta jo jonkin tovin.
Avaat konepellin hytisevin käsin, ja ryhdyt kaivamaan akkua esiin kotelostaan. Keksit, että voisit käyttää Biltemasta ostamaasi lämpöpuhallinta (jota et onneksi ollut siivonnut autostasi) suoraan akun navoista, jolloin pysyisit lämpimänä siihen asti, kunnes jokin aura-auto tai muu huomaa sinut. Siinä äheltäessäsi kuulet ulvahduksia jostain kaukaa – hymähdät mietteillesi, ei näin etelässä ahmoja ole.
Kohmeisista käsistäsi huolimatta olet saanut akun esille, vaan plussanavan pikaruuvattava kiinnike on korvattu viime huollon yhteydessä perinteisellä jakoavaimella avattavalla akkukengällä. Eikä niitä työkaluja ole. Revit ja riuhdot, tuloksetta. Haet takakontista tunkin vipuvarren, sillähän voisi yrittää kangeta akun kengän irti. Mutta kuinka ollakaan, kohmeiset sormesi lipeävät, ja tunkin vipuvarsi ottaa molempiin akunnapoihin kiinni. Loistavassa valokaaressa vipuvarsi sulaa hetkessä kipunoiden ja vaarallisen näköisesti sähisten. Säikähdät ja väistät äkillisellä liikkeellä – ja lyöt pääsi voimakkaasti konepeltiin.
Menetät tajuntasi, etkä enää ole tietoinen siitä, kun ensin mätkähdät moottorin päälle ja sitten painava konepeitto tipahtaa päällesi. Heräät jonkin ajan kuluttua yläruumis konepeiton alla, jalat auton ulkopuolella. Ensimmäiseksi kiität onneasi siitä, ettei akku räjähtänytkään vieden henkeäsi.
Sulanut vipuvarsi hehkuu vielä varovaisen punaisena antaen aavemaisen näkymän konepeiton alla olevasta tilanteesta. Vasenta kättäsi korventaa, siihen on roiskunut sulaa metallia ja akkuhappoa. Oikea kätesi on aivan tunnottomana jossain ilmanpuhdistimen, moottorilohkon ja jarrutehostimen välisessä kolossa, etkä saa sitä liikahtamaankaan. Et pysty nostamaan edes päätäsi, sillä konepeitto painaa sinua kuin ruuvipenkki. Suussa tuntuu rautainen maku, tajuat sen olevan omasta päästäsi valuvaa verta. Riuhdot ja nyit vähän aikaa. Tajuat, että tarvittaisiin pelastuslaitoksen leikkurit tai lauma eskarilaisia irroittamaan sinut. Olet toivottomasti jumissa.
Sitten kuulet taas lyhyen voitonriemuisen ulvonnan, aivan läheltä. Ja muistat, mitä isoisäsi opetti. Akun räjähtäminen olisi sittenkin ollut parempi vaihtoehto. Nimittäin… Yöllä saapuvat ahmat.
-c-