Tämä blogosofinen purkaus on oikeastaan lajissaan ensimmäiseni – kokonainen blogimerkintä täynnänsä silkkaa korvienkannattimen sisällä käytyä yksinäistä dialogia. Tai ei ehkä niin yksinäistä, tässä on taustalla keskustelut, kommentoinnit ja pähkäilyt moneen suuntaan. Sekä tietysti kirjallisuuta: eksistentiaalista turhaumaa käsittelevä kirjallisuus löytyy takaa kummittelemasta – kaikki ajatukset eivät siis ole alunperin omiani.
Olen miettinyt ja pähkinyt sekä uudelleenmuotoillut Viktor E. Franklin ja Elisabeth Lukasin logoterapiaa käsitteleviä ajatuksia. Suosittelen lämpimästi edellämainittujen ihmisten kirjoittamia ajatuksia. Kyseessä ei ole mitään uskonnollissävytteistä turinaa tai huuhaata, vaan puhtaasti tieteellisesti tutkittua – mutta sitäkin polttavampaa – asiaa. Linkki: http://en.wikipedia.org/wiki/Viktor_Frankl.
Mutta asiaan. Tässä oma kontribuutioni aiheeseen:
Ihminen (kun ei puhuta kenestäkään yksittäisestä ihmisestä eikä yksittäisen aikakauden edustajasta, vaan ihmisenä noin fyysisenä, mentaalisena, sosiaalisena ja henkisenä olentona interaktiossa itsensä, muiden ihmisten, äiti maan ja vähän noin niin kuin kaiken kanssa <- huh, tulipa pitkä lause sulkuihin!-) on hyvinkin monipuolinen eläin. Tai itse asiassa siinä syyllistyn taas vahvasti vähättelyyn ja reduktionistiseen ajatteluun kutsuessani ihmistä eläimeksi. Se ei ole mitään muun faunan vähättelyä eikä mitään "luomakunnan kruunu" -haihattelua, kyseessä on vain silkka fakta. Ihmisellä on olemassa henkinen taso (älä sekoita uskontoviritteiseen hengellisyyteen), joka erottaa hänet muusta maapallon tunnetusta eläimistöstä. Se yksin ei tarkoita parempaa tai huonompaa. Tämä henkinen taso tekee mahdolliseksi sen käänteentekevän asian, että ihminen voi toimia selkäydintasolla toimivan vaistonsa ja "luontonsa" vastaisesti. Ihminen voi valita itse reaktionsa. Kuulostaa mitättömältä? Pysähdypä hetkeksi miettimään. Lintu nälkäinen -> lintu syö. Apina väsynyt -> apina nukkuu. Seepra pelkää -> seepra pakenee. Ihminen vihainen -> ihminen lyö *BEEP!!!* väärin väärin väärin. Got the point?
Eli ihminen ei ole millään tavoin omien tunteittensa, vaistojensa tai minkään muunkaan vanki. Ihminen pystyy vallan mainiosti tekemään itsellään, tunteillaan ja elämällään, mitä haluaa. Vahva juttu, eikö?
Mutta miksi sitten niin monta kertaa kuulee tällaisia lauseita:
— ”Katso, mitä sait minut tekemään!”
— ”Olin ihan rauhallinen, kunnes suututit minut!”
— ”Oma vikasi, kun härnäsit. Minkäs minä sille mahdan, että nyt nokkasi vuotaa verta!”
— ”Ei se ollut mikään raiskaus, hänhän vietteli minut!”
— Jne. Varmasti keksit itsekin vastaavia lauseita lisää, eikö vain?
Niinpä. Kaikki eivät tiedosta omaa vastuutaan omasta käytöksestään. Ja mikä vielä kurjempaa: kaikki eivät edes halua tiedostaa asiaa. On niin paljon helpompaa laittaa asiat toisen syyksi, kuin itse kantaa vastuu omista asioistaan ja tekemisistään.
Mutta kun me emme ole niitä vaistojensa varassa eläviä eläimiä! Me voimme valita itse omat tekomme ja ajatuksemme sekä miten reagoimme! Grr…
Ja tiedän, tiedän… Ei se todellakaan helppoa ole. Asioiden tiedostaminen, sisäistäminen ja oppiminen on aina hyvin henkilökohtainen prosessi. Sitä ei myöskään yhtään helpota ympäröivä yhteiskunta, joka esittää ihannoivassa valossa toisen ihmisen alistamista, haukkumista ja jopa väkivaltaa – luonnon, ympäristön, eläimien yms. tuhoamisesta puhumattakaan.
Sosiaalinen ulottuvuus löytyy hyvinkin raadollisella tavalla. Rahantekoyhteiskunnalle on lyhyellä aikajänteellä kätevämpää, jos ihmisiä polttaa pieni kauna, minkä avulla taas saadaan heidän huomionsa keskitettyä toisarvoisiin asioihin. Tästä kaikesta seuraa ihmisillä huono olo itsestä ja omasta elämästä – asioista, joista ei saada edes kunnolla otetta. Tätä huonoa oloa ”korjaamaan” tietysti tarjotaan kaikkea mukavaa: osta sitä, osta tätä, omista tuo, omista tämä – olemassaolosi määrittyykin yhtäkkiä sen mukaan, mitä kaikkea olet saavuttanut. Sen sijaan, että olemassaolosi määrittyisi sen mukaan, millainen ihminen olet ja mitä teet elämälläsi.
Jätän sosiaalisen ulottuvuuden nyt vain raapaisun tasolle, aiheesta kun voisi kirjoittaa vaikka mitä. Ehkä siitä toisella kertaa lisää. Lisäksi voisin blogosofoida ihmisen arvorakenteista (huomattavasti simppelimpi asia, kuin miltä ehkä kuulostaa!)
Tämän blogosofisen merkintäni loppu (ettei nyt ihan mahdottomaksi venyisi) voisi olla, että opettele tuntemaan itsesi. Opettele tuntemaan omat tapasi reagoida asioihin. Sillä tavalla pystyt vaikuttamaan niihin. Pääset omien tunteittesi ja reaktioittesi orjuudesta! Ihan aikuisten oikeasti, en höpötä omiani 🙂
Helppoa se ei varmasti ole. Itsekin voin vakuuttaa olevani ihan amatööri, mitä asiaan tulee. Harjoittelua, harjoittelua…
Tämä ei tietenkään poista kenenkään vastuuta omasta käytöksestään muita kohtaan: edelleenkään ei voi mennä kettuilemaan toiselle päin naamaa ja lopuksi sanoa, että valitse itse reaktiosi. Monet reaktiot ovat loppujen lopuksi silti hyvin inhimillisiä ja liika on aina liikaa. Mutta periaatetasolla KUKA TAHANSA voi oppia olemaan ihmisiksi ja provosoitumatta mistään. Oikeasti. Kyllä – ihan, ihan oikeasti. Mutta juurikin tuo periaatetason saattaminen käytännön tasolle… auts. Töitä töitä. =)
Eli opettele tuntemaan itsesi ja sillä välin, käyttäydy ihmisiksi. Kommentoi vapautuneesti (oikeastaan olisin suorastaan iloinen siitä!) 😀
-c-