[Mobiiliblogi]
VAROITUS, seuraa ylipaineventtiilin sihinää, eli jälleen kerran sitä ikävän tuttua valivalia. Ainakin yritin varoittaa =)
Ei mennyt kuin muutama hassu tunti sen jälkeen kun vieraat olivat lähteneet, niin viimeviikkoinen sopimuksemme avopuolison kanssa meni rikki. Ja kuten aina ennenkin homma alkoi aivan mitättömästä asiasta. Typistettynä: puolisoni ja lapsi juttelivat eräistä tutuistamme. Varsinkin puolisoni oli kuullut ikäviä asioita näiden tuttujen tekemisistä, ja lapsi ymmärsi nämä kuulopuheet tapahtuneiksi tosiasioiksi. Todennäköisesti asiat pitävät paikkansa, mutta ei silti voi ”tuomita” vain puheiden perusteella. Lisäksi lapsi juttelisi näitä asioita tosijuttuina eteenpäin. Yritin siis tehdä asiassa pesäeroa: kuulopuheet ovat kuulopuheita, eikä niitä todellakaan saa levittää tosiasioina eteenpäin – jos ylipäänsä edes on asiallista niitä levitellä. Kuulostaako mahdottomalta?
Huomasin puolisoni jo alkavan ärtyä ja yritin sanoa asiaani lempeämmin. Hän ilmeisesti tulkitsi muuta, sillä puhui lapselle tyyliin: ”Varaisä nyt ymmärsi asian näin ja tarkoittaa nyt tällaista.” Ja tulkinnat menivät aivan metsään. Mikäs siinä, ainahan sitä voi ymmärtää väärin. Yritän siis oikaista asian, niin kuin itse tarkoitin. Mutta itsekin jo harmistuneena tiuskaisen tarpeettomasti. Vastalahjana haukkumaryöppy ja kiroilua lapsen kuullen (tästäkin on sovittu). Lapsiparka purskahtaa itkuun, että miksi me aina riidellään. Huomaan oman virheeni ja pyydän anteeksi niin lapselta kuin avokilta, ja muutan käytöstäni heti. Avokki ei sano mitään, pyydän uudestaan anteeksi. Muistutan yhteisestä sopimuksesta mitä tällaisissa tilanteissa tehdään, että sovitaan asia mahdollisimman pian ja että jutellaan loppuun kahdestaan. Hiljaisuuden jälkeen avokki pyytää lapselta anteeksi kun varaisä vaan jatkaa riitaa eikä hän mahda sille mitään.
Tilanne ei muuttunut miksikään loppumatkan aikana, lapsi sentään rauhoittui. Mutta avopuoliso vain jakoi kitkeriä kommenttejaan mun toiminnasta jättäen huomioimatta anteeksipyyntöni ja sen että myönsin tiuskaisseeni kurjasti. Puhumattakaan että yritin selvitellä muutenkin pienestä syntynyttä juttua.
Kotona lähdin viemään koiraa lenkille, se odotti jo jalat ristissä. Tilanne on edelleen päällä, mutta ehkä nyt pahimman paineenpurun (tämä blogi) jälkeen jaksan olla kärsivällisempi ja selvittää asiaa rauhassa. Toivon ettei mene vanhan kaavan mukaan: yritän sovitella asiaa ja puoliso vastaa tuntikausien (oikeasti!) tiuskimisella, eikä näe omassa toiminnassaan mitään vikaa (melkein suora lainaus). Minun lyhyt tiuskaisuni on siis paha juttu. Hänen tuntikausien vihanpitonsa vain ”hänelle luontainen tapa ilmaista tunteensa” eikä siten edes tarvitse anteeksipyyntöä (oikeasti!).
Ainahan sitä välillä kuohuu yli ja hermostuu kuka tahansa. Mutta niistä sitten pitäisi myös keskustella tasapuolisesti ja myöntää myös omat virheensä – sekä olla syyttämättä toista omista reaktioistaan. Mun mielestäni ainakin. Voi miten kaipaankaan sitä, että vaikeistakin asioista voisi keskustella rakentavasti, ilman että huutomerkki kuuluu vakiovarustukseen…
Sinä! Siinä ruudun äärellä! Olet kahlannut tämän ankean sepustuksen läpi urhoollisesti – Luoja tietää miksi… Mutta KIITOS osallistumisesta, olen pahoillani näistä kurjista jutuista. Olet ansainnut papukaijamerkin tuplahöyhenin!
Illanjatkoja…
-c-
EDIT: Lisäys seuraavana aamuna. Huomaan itsestäni, että olin tosi down tuollaisesta pienestä kränästä. Siihen liittyi monia muitakin juttuja, lähinnä kait pahaa oloa yhdessäolomme varjopuolista. Ja mua taitaa eniten sieppata se, että pienistä asioista tulee isoja riitoja, joiden etenemiseen en koe (nyt puhutaan subjektiivisesta kokemuksesta) voivani vaikuttaa millään tavoin -> koen riidan jatkuvan tasan niin kauan, kunnes avokkini luopuu omasta kiukustaan. Mutta elämäähän se on, jos kohta rasittavaa. Ei auta kuin puhuapuhuapuhua ja olla kärsivällinen. *sigh* tiedän että asiat muuttuvat, toivoisin vain nopeampaa muutosta tältä osin. Nyt on kaunis aamu, menen nauttimaan siitä. Mene sinäkin, tarjoan sulle omakustannushintaan kupin kahvia/teetä/maitoa/mehua lähimmästä saatavillasi olevasta juomapisteestä =) Sama.