Plop. Ja täällä taas! Eilinen valokuvablogi oli vähän verryttelyä taas palata tännekin astialle.
Eli Kotka, oletteko kuulolla? Kityviikonloppu Kotkassa 19.–21.1.2007 oli vallan mainio, erinomainen, mukava, hauska, jne!! Erityiskiitokset Jebalynille ja Tiuttikselle tempauksen järjestämisestä! 😀
Perjantai vähän hiipui, kun otimme lepoa ja parisuhdeaikaa, mutta ei siinä mitään. Paksujen hirsiseinien läpi kun kuului niin musiikki, GuitarHero kuin SingStarikin, aina aamuyhdeksään asti xD Kilpailut tuli silti nähtyä ja jotain lohdutuspalkintoja jopa voitettuakin (oli muuten rankka drinkki, huhhuh 😉 Ja propsit kaikille siitä, ettei kukaan lähtenyt Kotkaan saakka seikkailemaan, vaan bailasi urheasti paikan päällä! Niinnnnnnoojooooooo, ehkä jossain vaiheessa yötä kyllä kävi mielessä, että jotkut ”laulajat” olisivat sinne voineetkin mennä *reps*
Lauantai valkeni kauniina ja aurinkoisena! Oli upeaa herätä sellaiseen päivään oman kullan vierestä. Rantakävelylläkin tuli käytyä ja jopa kuvia otettua, täytynee kopsailla niitä luontokuvia tuonne yleiseenkin kansioon. Uuteen nousuun lähdettiin pikkuhiljaa. Mielikuvaharjoitustakin kokeiltiin (ex tempore -teatteria, loistavaa) ja ruokaakin saimme 🙂 Sauna tuli testattua, kuten (valitettavasti) myös SingStar… Anteeksi vain kaikille siitä, krhm.
Sunnuntai koitti valkeana. Aamulla piti lähteä aikaisin, mutta sekin sujui kommelluksitta, vaikka kaikkia ei päässytkään enää hyvästelemään. Kananmuniakin tuli jätettyä, että pannaria jälkeenjääneet saivat tehtyä 😛
Jebalyn – Kiitos järkkäilyistä ja padasta, padasta
Tiuttis – Kiitos järkkäilyistä, kuningasnallesta ja pillupallosta
avatar – Kiitos jutteluista ja vauhdikkaasta sessiosta Suojelusprkl’een kanssa
Giu – Kiitos matkaseurasta, hauskoista jutuista sekä ohjelman järjestämisestä
Larla – Kiitos söpöilystä ja valokuvista (kuvien ilmestymistä odotellessa)
RaisaK – Kiitos rempseydestä ja sunnuntaiaamun juustoista (vaikka niitä en sitten ehtinytkään syömään)
Monksu – Kiitos jutteluista, hämpyistä ja siitä että olet mukava heppu
Bluntly – Kiitos huumorintajuiselle pahalle sedälle, joka ei saunaa vieroksu
trooper- – Kiitos spanking-sessioon vastaanottavana osapuolena osallistumisesta Paahteen ja Suojelusprkl’een kanssa (vähän kurinpalautusta perjantain toilailuihin 😉
katsuri – Kiitos hiuskeskusteluista ja valokuvista (niitä odotellessa)
kuorotipu – Kiitos kitaroinnista sekä upeasta sunnuntaitukasta
Paahde – Kiitos yleisestä häröilyistä, pahennuksen aiheuttamisesta tyttörakkauden, spankingin jne. tiimoilta sekä tietysti Karma Chameleonista
Geo – Teini-kääkälle erityiskiitokset, hyvä jätkä
Subesub – Kiitos toiselle söpöilijälle, vaikka sun ja Larlan kanssa juttelut jäivätkin sitten vaan siihen yhteen kimppakivaan
AverageJoe – Kiitos hyvälle jätkälle jutteluista ja kuva-arvailuista, vaikka lauantaina katositkin jonnekin? (Tai sitten en vain enää osannut bongata)
fransia – Kiitos perjantaishown järjestämisestä *reps*
Britta – Kiitos matkaseurasta, kärsivällisyydestä sekä rantakävelystä (ja monesta muustakin asiasta 🙂
Nadanote – Kiitos mainiudesta, olet eri veijari hatuttakin. Ensi kerralla sitten niitä runojakin!
Aapi75 – Kiitos jutskailuista ja siitä, ettet töninyt mun WLAN-virityksiäni unissasi 😛
Byteheaven – Kiitos kamulle jo ihan olemassaolostakin, hauska kun tulit (vaikka sunnuntain vastaisena yönä kävinkin sen kaapelin siivoamassa), ja loistavaa kun keksit sen savusaunajutun Ylöjärvellä!
Moksutin – Kiitos viikonlopun viralliselle Austin Powersille
EmmaGo – Kiitos liian lyhyiksi jääneistä juttutuokioista ja pannukakusta (jota en päässyt maistamaan, sniff)
Tinuski – Kiitos hyvälle jätkälle 😉
Eline – Erikoismaininta omaa syyttään rannalle jääneelle Elinelle, pikaista paranemista!
Hallusinaatio – Kiitos yllätysten miehelle seurasta ja jopa laulusta
9802075 – Kiitos kokovartalovitsille (”en oo nähnyt sun hymyilevän kertaakaan” tai ”käy kontilles” tai ”ääni haudan takaa” jne.)
Melian – Kiitos jutteluista, ilmeistä ja häröilystä
kulkurikisuli – Kiitos miljoonista haleista, mielikuvaharjoituksesta ja jutteluista, oli kiva vihdoinkin nähdä
Ambiguous – Kiitos Marsålle hyvästä meiningistä ja hauskanpidosta
Slam – Kiitos jalanjäljestä, saunareissusta ja vain siitä hyvästä, että olet Slam
Shandathe – Kiitos hauskoista tempauksista ja siitä, ettei kukaan ole ikinä vongannut mua niin vetoavasti laulamaan duettona Kids!’iä (vieläpä perusteella ”en mäkään sitä osaa”)
Poligono – Kiitos tapaamisesta (sain luovutettua sen joululahjankin) ja jutteluista
Shiwan8 – Kiitos jutteluista ja reikiohjeista (palaamme astiaan)
Geni – Kiitos juomingeista, jutuista ja siitä, ettet hiuskimalluttanut päätäni
Ninkaus – Kiitos jutuista ja leveästä hymystä
Suojelusprkl – Kiitos vaikka mistä, niin lauluista, spankingista, sekoilusta, nänninväännöstä, jutteluista, tyttörakkaudesta kuin kaikesta muustakin
Mr_Manala – Kiitos höpinöistä, lauluista ja RCA-adaptereista (tulevat postissa, lupaan!-)
CatchMe – Kiitos tarkkana mimminä olemisesta ja valokuvista (ensi kerralla enempi sitä jutteluakin, lupaan)
TimoPimo – Kiitos kivalle kundille
Suojelusprkl’een isosisko kumppaneineen – Kiitos lauluista ja suklaasta
Siinäpäs tuota. Jäiköhän joku mainitsematta? Hope not… Rääkäisyä pikaviestin muodossa, niin korjaan asian 🙂
-c-
PS: Huomatkaa Kotka-viikonlopun henkeen sopiva biisivalinta!