Mää ja Tapparan koir

Sekä minä että koiruus saimme maistaa harvinaista lääkettä. Nukuimme vierekkäin. Entisissä oloissa koiralla ei ollut lupaa nukkua sängyllä, koskaan. Minä taas olen antanut sen tulla viereeni, jos kohta koiralla on…

Sekä minä että koiruus saimme maistaa harvinaista lääkettä. Nukuimme vierekkäin. Entisissä oloissa koiralla ei ollut lupaa nukkua sängyllä, koskaan. Minä taas olen antanut sen tulla viereeni, jos kohta koiralla on silti oma peite. Siinä se tuhisi ja näki koiran unia, minäkin tuhisin ja näin caen unia.

Koira on siitä jännä otus, että sen häntä herää ensimmäiseksi. Pam pam pam pam paukutti häntä naamaani ja sitten vasta alkoi kuulumaan muita ääniä: venyttelyä, haukottelua, läähätystä. Sitten kerjätään rapsutuksia ja nuoleskellaan käsiä (naamaa tämä koiruus ei nuole kuin luvan kanssa). Kiehn kiehn, annarapsu, annarapsu, kerj kerj.

Yritin hautautua makuupussin alle ihan kokeeksi: sinnehän reunan alle kohta sitten ilmestyi tuhiseva koiran kuono, missäs se isäntä oikein on? Rapsun rapsun ja käännän kylkeä. Hops lattialle, kuuluu tassujen rapsutusta parketilla, sitten tuhiseva koirankuono ilmestyy toiselta puolelta makuupussin reunan alle! Ei jää epäselväksi, että koira nyt kaipaisi huomiota. Ilkeä isäntä!

Nytkin tuosta lattialta kuuluu harmistunut tuhahdus, kun isäntäsika vain näpyttelee tietokonetta, eikä ole lainkaan kiinnostunut koiran rapsutuksesta, silityksestä, paijauksesta ja varsinkaan ulos viemisestä. Olenhan minä, odota hetki, ihan kohta, tulossa ollaan!

Lähdemme koiruuden kanssa katsastamaan Hämeenpuiston uusia lehmuksia. Hei hei!

-c-

PS: Ei tuo koiruus oikeasti Tapparaa kannata. Se vain kuulosti hauskalta otsikossa. Kärpille se voisi antaa pari kannustushaukahdusta, kyllä Jokereiden sietikin saada vähän nenilleen 😛

EDIT: Piti vielä päivittää tuo Nyt soi -kohta koiran vaatimuksen mukaiseksi. Tuohan se taitaa olla koiruuden lempibiisi ^^