[Mobiiliblogi suoraan 158 km/h nopeudesta]
Jäänyt tuo blogaillu viime aikoina vähäisemmälle huomiolle, samoin sähköpostien kirjoittelu (anteeksi armahaiset kirjeenvaihtokumppanini, te kaikki viisisataaseitsemänkymmentäyhdeksänjapuoli 😉 On vaan jotenkin ollut saamaton olo sillä saralla. Vaikka noin muuten kyllä energiaa on alkanut taas riittämään raskaista työviikoista huolimatta.
Vaan en valita, hoitoalalla kannetaan vallan mahdottomia työtaakkoja vallan mahdottomina työaikoina vallan mahdottoman surkealla palkalla. Halit ja palkankorotukset teille kaikille! (Ja jos joskus joudun teidän käsiinne hoivattavaksi, niin pliis, olkaa helliä 😉
Juna saapuilee kohta Seinäjoelle, jossa tapahtuu City-miitti. And there was much rejoicing. Yay. =)
Tässä erään cityläisen kanssa kävimme pientä keskustelunpoikasta aiheesta uusien ihmisten tapaaminen. Se tosiaankin voi toisille olla kovakin paikka. Mun olisi itsekin hyvä se muistaa – itse kun olen melkein aina syöksymässä pää edellä uusiin tilanteisiin. Vaikka mulla on myös ne toisenlaisetkin hetket: tilanteet, jolloin haluaisi kadota maan alle, tai ainakin olal niin, ettei kukaan huomaisi.
Vaan tänään ei siitä tule oleman pelkoa. There will be fear and loath in Los Seinäjoki 😛
Tämän piti olla on the road -tyyppinen blogaus, mutta päädyinkin näemmä narsistisesti pähkimään suhtautumista ja asennoitumista muihin ihmisiin. Jatkan siis samalla teemalla vielä pätkän eteenpäin, nimittäin naisiin.
Mikä ihme siinä oikein on, että vaikka tulen hyyyvin erilaisten ihmisten kanssa juttuun iästä, sukupuolesta, kulttuuritaustasta ja kielestä riippumatta, niin sitten kun mulla olisi oikeasti kiinnostusta johonkin viehkoon naisihmiseen…. Niin sitten menee äijä ihan jäihin. En osaa sanoa oikeaa sanaa (jos nyt saan sanaa alun alkaenkaan suusta ulos), rupean käyttäytymään pösilösti ja olemaan muutenkin sangen epäkiinnostava (ainakin reaktioista päätellen). Lainaan Tikru-78:n käyntikorttia, jossa hän erittäin osuvasti toteaa: ”Missä pelko, siinä tehtäväsi”.
Niinpä. Pitäisi vain uskaltaa, mennä, tehdä aloitteita, hyväksyä vastaantulevat ei-vastaukset, jne. Tiedetään, tiedetään… Olen samoja asioita hokenut muille, ja kuten myös olen todennut: sanominen on niin paljon tekemistä helpompaa. *ottaa itseään niskasta kiinni*
Tähän sopiva lainaus kirjasta ”Kuka lohduttaisi Nyytiä” 😀
-c-