Muksaa on. Vaikka väsyttää. Hiukan muutoksia Kityyn, selvyyden vuoksi. Mm. ihastumislistalaiset, sori vaan bebet, lähtö tuli. Peppiinan kohdalla mietin kyllä kahteen otteeseen, että pitäiskös sittenkin jättää. Mutta suursiivous käynnissä, vanha ulos, että uudelle on tilaa! 😉
Yritän olla hötkyilemättä turhia. Mikäs hätä tässä. Innostunut saa olla, kunhan ei tosiaan suoraa päätä junan alle juokse. Ja ainahan voi käydä miten vain. Olen täysin tietoinen tilanteen herkkyydestä ja asioiden alkuvaiheessa olemisesta. Todella alkuvaiheessa. En aio lyödä kaikkia odotuksiani tiskiin ”hetimullekaikkitänne”-tyyliin — en edes asettaa varsinaisia odotuksia. Annan tilaa tälle taimelle kasvaa, olla hukuttamatta sitä liikaan veteen, tukehduttamatta liikaan lannoitteeseen, karsimatta liikaa rönsyjä, jne. (analogia lie selvä 🙂
Mutta se on selvää, että ainoa tapa, jolla voi ikinä saavuttaa mitään todellista tunnetta, on kulkea sydän avoimena. Kuulostaako kliseeltä? Ei ole. Antautumalla haavoittuvaksi voi saada turpaansa pahastikin, totta. Mutta ellei ole haavoittuva, ei voi ikinä oppia luottamaan kehenkään toiseen ihmiseen, eikä löytämään mitään todella merkittävää omaan elämäänsä.
Ja se todella merkittävä ei sitten tarkoita pankkitilin saldoa, oli siellä miten monta nollaa sen ensimmäisen numeron perässä tahansa.
Carpe diem! 🙂
-c-