[Puolimobiiliblogi] Eli tämä on kirjoitettu pikajunassa 406 matkalla Rovaniemeltä Ouluun, mutta julkaisuajankohta ja -paikka… Sitähän en vielä tiedä =) Ja varoituksen sana, tästähän tämä sitten venähti melkoisen pitkäksi tarinaksi… 😀
Hautajaisethan tuossa sitten olivat, mummo sai leposijan jäisestä Viirin maasta Vanttauskoskelta Rovaniemen läheltä. Tunnelmat ja olot ovat olleet kahtalaiset.
[B]Surua ja mietintää[/B]
Toisaalta on ollut surku kuollutta mummoa. Vaikka fyysisen välimatkan ja dementian vuoksi mummo jäikin aikuisiällä etäiseksi, on mulla kuitenkin läjittäin tärkeitä lapsuusmuistoja. Mummon näin viimeksi viisi vuotta sitten papan 80-vuotisjuhlilla.
Ja jossain määrin mulla oli ehkä jopa enemmänkin surku sukulaisten kärsimystä ja surua. Mutta aivan kuten eräs tärkeä ihminen mulle sanoi, aina ei tarvitse osata puhua. Riittää että osaa olla lähellä ja vaikka pitää kädestä kiinni. Niin totta.
Surku on myös pappaa, joka oli niin huonossa kunnossa, ettei jaksanut lähteä oman vaimonsa hautajaisiin. Se ei varmasti ole ollut helppo päätös. Kävimme enon ja vaimonsa kanssa pappaa katsomassa. Vanha, kipeä ja surullinen mies. Ilahtui kyllä kovasti vierailusta, vaikka sanoikin virneellä, että ”onhan noita sukulaisia tuossa käynyt roikkumassa”. Ja toden totta, papan kanssa vietin suurimman osan ajasta vain kädestä kiinni pitäen, ei siinä sitä puhetta niin tarvittu. Niin huonossa kunnossa pappa tosiaan oli, että runsaan viiden minuutin istumisen jälkeen alkoi jo ottaa hengen päälle ja piti makuulle käydä. Väkisinniinkin sitä miettii, jotta mahtoiko olla viimeinen kerta nähdä pappaa elossa… Elämä antaa ja ottaa, kukaan ei täältä ole vielä lähtemättä jäänyt.
Tämä oli myös elämäni ensimmäinen kerta, kun kävin geriatrisella osastolla (meniköhän ilmaus nyt oikein, missään en kylttiä nähnyt?). Ja täytyy sanoa, että niin kyllä nostan hattua kaikille siellä työskennelleille: laitos-, lähi- kuin sairaanhoitajillekin. Kaikki siinä arvokasta työtä tekevät (sori vaan Ninkaus, sanoin tosiaan että [I]arvokasta[/I] työtä 😉 Jotenkin asia vielä korostui entisestäänkin, kun täti, kaksi serkkutyttöä (minua vanhempia, krhm) ja enon vaimokin ovat hoitoalalla töissä. Iso käsi teille kaikille hoitoalan työntekijöille! 🙂
[B]Iloa ja tapaamisia[/B]
Toisaalta on ollut mielettömän mukavaa nähdä pitkästä aikaa äidin puolen sukulaisia. Osan tapasin yli kymmenenkin vuoden välin jälkeen papan syntymäpäivillä viisi vuotta aiemmin, mutta juttua riitti silti. Nyt näin myös enemmän serkkujakin, erään jopa 21 vuoden tauon jälkeen. Vesi virtaa tavallisen vikkelään siltojen alla, oletteko huomanneet?-)
Vaikka hautajaisten muistotilaisuudessa olikin surku vainajaa, tunnelma silti keveni siellä, kun harvoin toisiaan näkevät sukulaiset juttelivat keskenään. Hauskoja yhteensattumuksia myös kuulin, mm. sellaisen, jossa eräskin pariskunta oli jonkun aikaa seurusteltuaan todenneet, että kappas – mehän olemme pikkuserkkuja keskenämme. Tai vaikka että eräs menestyvä suomalainen lumilautailija on mun suora pikkuserkkuni. :-O
Ensimmäisen yön vietin vanhimman enoni kotosalla. Se oli mukavaa, sillä heilläkin oli avioliitto rauhoittunut kummasti – saimme jopa selvitettyä jotain omilta lapsuusajoiltani käsittelemättä jääneitä muistoja. Oikein mukava juttu 🙂
Toisen yön vietin serkun perheen luona. He ovat seurustelleet 17-vuotiaasta asti ja naimisissakin olleet jo 11 vuotta. Joillakin juttu vain kolahtaa kerrasta oikein. Perheen tytöt olivat kuulemma olleet tavallista kiltimmin, eivät olleet käyneet edes kiusaamaan minua. Hyvin tyttömäisesti pukeutuvia pikkuneitejä, jotka kuitenkin omistavat jääkiekkoluistimet (kaunareista eivät edes halua kuullakaan) ja ovat harrastaneet kesällä mm. päältäajettavalla ruohonleikkurilla mäenlaskua (ilman lupaa tietysti). Ehkäpä se, että lahjoin tyttöjä suklaalla, auttoi. Iso tai pieni nainen, suklaa tehoaa liki aina 😉
Kävimme saunassa, mielettömän pehmeät löylyt puulämmitteisessä saunassa! Iltaa vielä istuin serkun miehen kanssa kolmeen saakka. Tyhjensimme baarikaappia ja juttelimme sukulaisista, vanhemmuudesta, lapsista, parisuhteista jne. ”aikuismaisesta”. Oli mulle ensimmäinen tällainenkin kokemus (eli ottaa kuppia yömyöhään toisen miehen kanssa ilman, että puhe kääntyy ryyppy-, armeija-, tietokone/auto- tai naisjuttuihin).
Tosin sen verran äijäilimme, että hirvikivääriä piti kokeilla (toki ihan ensimmäiseksi lipas irti ja lukko auki, että näkee olevan lataamaton). Mies vielä mietti, että miten hän saisi hommattua uuden tähtäimen, vanhasta kun oli typet vuotaneet pihalle. Sellainen hänelle sopiva hirvimetsälle sopiva tähtäin maksaisi palttia rallaa 500 €… Vaimon kanssa ei asiasta oltu vielä uskallettu keskustella xD
Ja sää. Voi kiesus sentään, mikä sää. Eilen hautajaispäivänä luonto pisti parastaan. Kirkas, kuulas aurinkoinen taivas ja paljon lunta maassa. Lumet olivat tipahtaneet torstain ja perjantain välisenä yönä ja kuulemma uhkaavat sulaa alkuviikosta pois, joten väkisinkin tulee mieleen, jotta lumet oli varta vasten tilattu hautajaisia varten 🙂 Poroja lumisilla pelloilla, kapeat kuuset ja männyt lumen alla, lasten tekemä lumihevonen pihalla, pörrökarvaisia koiria talojen pihoilla, jne. Nyttenkin tässä junan ikkunasta näen näitä kauniita lumisia maisemia…
[B]Ikävä pohjoiseen[/B]
Niinpä tuo näyttää pohjoinen vaan minua kutsuvan. Ei vain ihmisten, vaan myös luonnon puolesta. Jotain kaipuuta tänne selkeästi on, joka kerta kun täällä päin vain käykin. Vähän samalla tavalla kuin kaipaan mertakin – Lappia äidin puolelta ja merta isän puolelta. Ehkä joskus voisin tuoda erään tärkeän ihmisen tännekin, näyttää hänelle lapsuusmuistojeni paikkoja, sekä karun luonnon kauneutta.
Tosin nyt jo serkkulikat alkoivat suunnittelemaan, josko mummolan pihalla voitaisiin järjestää ensimmäistä kertaa sukulaisten tapaaminen iloisissa merkeissä. Kutsu koskisi kaikkia samoja ihmisiä kuin hautajaisissa, häissä ja muissa isoissa juhlissa. Mutta tällä kertaa ihan vain iloisen yhdessäolon merkeissä. Aivan loistava idea! Sukulaismiitti 😀
Vaan nyt on kahvini kylmennyt, aivoni turvonnut ja silmäni kaipaavat elokuvaa. Siellä Sinulle ruudun takana oikein mukavaa tammikuun jatkoa, tuokoon se iloisia yllätyksiä vastaan (muuallakin kuin Kotkassa) 🙂
-c-
PS: Ja nyt näin maanantaina Tampereella, märkää ja plus-asteita. Hiano talavi xD